Ilman sinua...

Ilman sinua...

​Olipa kerran päivänsäde, joka ilmensi Lähdettään, Aurinkoa, suurella innolla. Se oli onnellisimmillaan, kun se tunsi olevansa osa lähdettään ja laajenevansa joka kerta, kun se pienenä säteenä sai ilmentää suurta Itseään. Vaikka se oli pieni, tunsi se olevansa suuri ja voimakas, koska se oli niin kiinteä osa Lähdettään. Se oli Yksi! Itse asiassa se tunsi aina laajenevansa kun se loi Lähteessään ja ilmaisi sitä. Ei ollut mitään mikä olisi tehnyt siitä huonomman, heikomman, pienemmän, tarpeettomamman tai arvottomamman kuin sen Lähde oli.

Read More