Nimeni on Tuulikki Harmia-Pulkkinen

Haluan ilmentää kauneutta ja iloa

Kauneus on perimmäinen olemuksemme

Mitä enemmän työstän ”kiveäni”, sitä keveämmäksi käy kulkeminen. Maailmassa kaikki on symbolista, ja kivestä puhuessani viittaan itseeni tietoisuutena, joka on tiivistynyt ja samaistunut kehoksi rajoittuneeksi persoonaksi. Kivenhakkaajan työssäni paljastuu muotoni alta ydin, joka ilmentyy maailmana ja sen lukemattomina erilaisina muotoina. Muodot tulevat ja menevät, mutta niiden lähde on muuttumaton: tietoisuus, joka luo ja ilmentää itseään ikuisesti. Ilman lähdettä ei mitään olisi olemassa. Tuulikkina en voi tiedostaa itseäni, mutta tietoisuuteni avautuessa tiedostan itse Itseni. Tiedän olevani tietoisuus, joka on luonut ajallisen heijasteen nimeltä Tuulikki. Tietoisuutena olen sekä ilon ja onnellisuuden lähde että ilo ja onnellisuus itsessään. Tuulikki työvälineenä haluan ilmentää iloa ja kauneutta. Maailmani on vapauden maailma, jonka lähde on tietoisuudessa lepäävä avoin ja valoisa mieli!​

Paraneminen

En ole auringostani irrallinen erillinen säde vaan valo, Aurinko, jota säteelläni ilmennän. Ilman Aurinkoa minua ei olisi olemassa. Paraneminen on merkinnyt minulle havahtumista ja heräämistä, itsensä tiedostamista tietoisuutena. Jokainen on opettajani ja maailmassa kohtaan peilejäni. Kaikkein tärkein opettajani seuraa minua minne ikinä menenkin: omat kokemukseni. Olen niin kokija, kokemus kuin tiedostava tietoisuus! Kun tiedostan uskomuksia ja ajatuksia, pilviä jotka peittävät auringon, voin luovuttaa ne pois. Kun tietoisuudesta kummunnut ajatus palaa ja häviää lähteeseensä, syntyy ymmärrys: ajatus on ”ainoastaan” tietoisuutta, mutta ajatukseen tai siitä syntyneeseen uskomukseen kiinnittyminen estää niitä leijailemasta taivaalla leijuvan pilvien tavoin. Kiinnittyminen aiheuttaa kipua, kitkaa, joka irti päästäessäni katoaa - ja tilalle astuu onnellisuus, jolla ei ole kiinnekohtaa eli objektia! Johtotähtenäni on jakaa kokemuksiani kirjoittamalla ja puhumalla. Olemme Yksi, jolla on yhteinen mieli. Kun yksi meistä oivaltaa ja paranee, raottuu ovi kaikille muillekin.  ​

Avoimet ovet

Ollessani puhtaalla valkoisella hiekkarannalla minun tarvitsi vain
ojentaa käteni ja vastaanottaa – etsikää ensin taivaan portit niin
kaikki se teille annetaan!
Ojennan käteni ja muutun rakkaudeksi, joka olen aina ollut.
Rakkaus, joka on yksi, joka ei tunne erillisyyttä.
Pyydän anteeksi, olen niin kauan pitänyt oveni kiinni.
Olen pelännyt haavoittuvani, tulevani työnnetyksi pois siitä, mitä
olen eniten rakastanut.
Olen pelännyt menettäväni kaikki rakkaani, jos oveni on niin auki,
että sisään tuulee.
Olen pahoillani, en ole nähnyt, että pelkoni eivät ole totta vaan
ainoastaan ajatusteni tuotosta.
Avaan oveni, ja kaikki mitä olen aina etsinyt annetaan minulle. 
Ja silloin näen, ettei sekään ole totta.
Kaikki on aina ollut yhtä, olen ja pysyn.
Avaan oveni niin auki, että tuuli puhdistaa huoneeni täydellisesti.
Jäljelle jää puhdas kirkkaus, valo, ja tiedostan, että Tuulikkikin on
vain ajatus.

- lainaus Silta Erillisyydestä Ykseyteen -kirjasta -