Finnish Summer Breeze

Vuosi vuodelta olen yhä haltioituneempi Pohjolan kesän valosta. Alkukesäisen luonnon heleän vihreä väri herkistää minut pysähtymään ja ihmettelemään näkemääni. Koen kuitenkin, että en ole ainoastaan katsoja vaan suorastaan olennainen osa kaikkea. Vauhdin hiljetessä alan aistia ajatusten välistä hiljaisuutta, astun todellisuuden näkymättömälle puolelle. Kuin varoen koputan ovea ja alan uskomuksiani kyseenalaistaen etsiä totuutta.  Totuuteen on monta tietä. Koska ne saavat myös alkunsa totuudesta, johtavat ne lopulta saman kysymyksen äärelle: kuka minä olen?  Jos ”minä” ei ole kehoni ja sen toiminnot, kokemukseni, tunteeni, havaintoni tai ajatukseni, niin mitä jää jäljelle? Kuka tai mikä tiedostaa tämän kaiken?