SUKUPOLVESTA SUKUPOLVEEN

Osa I Kiire

Loppukesäinen päivä on kääntymässä iltaan. Istun auringon lämmittämällä kalliolla ja katselen, kuinka päivän viimeiset auringonsäteet valaisevat kalliomäntyjä luoden niille suorastaan taianomaisen säihkeen. Tuntuu kuin hengittäisin samaan tahtiin luonnon kanssa ja säihkyisin yhdessä kullanhohtoisen honkien kanssa. Antaudun olemassaolon ihanuudelle ja imen itseeni kesäillan suloista lämpöä. Samalla ihmettelen niukan maa-aineksen varassa elävien puiden kykyä pärjätä ja kukoistaa, edes talven viimat ja pakkaset eivät niitä nitistä!

Pohjolan kalliomännyt symboloivat minulle niin ikuisuutta, rajallisuutta kuin yksinäisyyttäkin. Henkilökohtaisen, ehdollistuneen minän näkökulmasta katsottuna on kaikki vain hetkellistä, mikä luo halun takertua siihen, mitä pitää arvokkaana – ikään kuin sillä tavoin voisi paeta elämän rajallisuutta. Ehdollistunut, erillinen minä uskoo, että tietoisuus rajoittuu kehoon ja sen kohtaloon. Vaikuttaa siltä, kuin minä-tuntemus olisi paikallistunut kehoon, ja siksi ”minän” elämäkin tuntuu rajoittuvan sen keholliseen olemassaoloon. Mutta kun uskaltaudun sukeltamaan pintaa syvemmälle, aukeaa ulottuvuuksia, jotka kääntävät uskottuja totuuksia päälaelleen.

Read More