NAIMISISSA ELÄMÄN KANSSA

Matkani johdattaa minut keskelle ”ei mitään”, kallioiselle mäntymetsikölle, Saimaan rannalle.

Pimenevässä illassa suunnistan rantasaunalle, mutta ennen saunan lämpöön kääriytymistä tekee mieleni pysähtyä, kuunnella hiljaisuutta ja ihailla tähtikirkasta taivasta. Merkillinen haikeus täyttää mieleni ja yhtäkkiä tunnen itseni hylätyksi, jätetyksi oman onneni nojaan.  Olisi helppoa sivuuttaa tämä tunne, mutta sen sijaan antaudun tuntemukselle, hengitän sitä sisäänpäin ja annan sen laajeta laajenemistaan, niin että se täyttää minut kokonaan. Ja samassa tunnistan siinä jotakin hyvin tuttua. Tunne on täsmälleen sama kuin silloin, kun lähdin synnyttämään esikoistamme matkaeväinä vain heikko aavistus siitä, mitä synnytys on, ja edessä täysi tuntemattomuus. Lähden yksin ja palaan kotiin uusi elämä mukanani, elämä, jota en voi mitenkään hallita.

Read More