2 ITSEÄÄN HEIJASTAVA VALO

Maininkien laulun vain herkin korva kuulee.
Meren ääni syvyydestä hiljaa hengittää. 
Heijastusta katson – on meren peili kirkas, 
mutta vaahtokuplaan pois kuva häviää.
 Avaruus vain tietää voi sinen ikuisuuden
 – pääsee meren salaisuuksiin syvyys yksin vain. 
Katso suvipilviin ja katso meren peiliin
 – kaikki on heijastusta ja heijastusta on kaikki.

- Jarl Hemmer, suom. sanat Reino Helismaa, Heijastus

Etsimme koko elämämme jotain, jostakin. Niinhän lauletaan Satumaassakin, ”aavan meren tuolla puolen jossakin on maa”. Siellä satumaassa on onni, paikka jossa kaikki on hyvin ja jossa ihminen voi olla onnellinen. Etsimme ja etsimme, ja välillä luulemme löytäneemme. Kunnes huomaamme, että ei, tämä ei sittenkään riitä, en ole vieläkään onnellinen. Etsimme uuden kohteen, jota lähdemme tavoittelemaan. Sen saavuttaminen vaatii usein paljon työtä ja vaivaa, ja saattaa jopa sulkea elämästä pois kaiken muun. Olemme kirkastaneet tavoitteet niin selkeiksi, että emme anna minkään tai kenenkään estää itseämme. Ja kuitenkin, kun olemme kaiken vaivannäön jälkeen  saavuttaneet tavoitteemme, täyttää merkillinen tyhjyys mielen. Nyky-yhteiskunnassa meitä opetetaan asettamaan selkeitä tavoitteita. Ilman tavoitteita elävä ihminen on ”luuseri”. Väitetään, että ilman tavoitteita ei voi saavuttaa mitään ja ilman että saavuttaa jotain ei ole mitään. Niinpä etsimme onnea ja saavutuksia erilaisista asioista ja muista ihmisistä.

Maailmassa on nykyisin saatavilla aineellista hyvää enemmän kuin koskaan aikaisemmin ihmiskunnan historiassa – ainakin niin sanotussa läntisessä maailmassa. Arkisten asioiden hoitamisesta on tehty helppoa: kaupat notkuvat ruokaa eri muodoissaan, modernit kulkuvälineet vievät meidät mukavasti ja nopeasti paikasta toiseen ja tietotekniikka mahdollistaa ihmisten välisen yhteyden tavalla, josta emme vielä kaksikymmentä vuotta sitten osanneet edes uneksia. Ja kuitenkin elämä saattaa tuntua tyhjemmältä ja tarkoituksettomammalta kuin koskaan aiemmin.

​Voisiko ihminen itse, minä-ksi kutsuttu identiteettimme, olla esteenä? Voisiko olla, että muodon maailma eli fyysinen, aineellinen maailma onkin heijastusta jostain syvemmästä, jonka näkemisen oma heijastuksemme estää?

Katselen heijasteita

Sanotaan, että ajatukset muodostavat maailmamme. Jos ajatukset muodostavat maailman, niin minkälainen olisi maailma – elämä - ilman ajatuksia? Täytyykö meidän astua kehityksessämme taaksepäin eläinkunnan tasolle, tai olisiko hyvä pysyä koko elämä vastasyntyneen tasolla – tilassa, jossa ajatus ei vielä ole läpäissyt tietoisuutta, jotta voisimme olla onnellisia?

​Toisenlainen laulu

Vastaus kysymykseen elämän täyttymyksestä löytyy lähempää kuin arvaamme. Kaikki etsimämme löytyy itsestämme, sisältämme. Ei ole tarvetta mennä merta edemmäksi kalaan, kaikkein syvin viisaus löytyy sisimmästämme. Ajatusmallit, uskomukset, kokemuksista tehdyt johtopäätökset, leimautumiset ja muut ovat ikään kuin pilviverho, joka peittää totuuden itsestämme. Syvällä sisimmässään on jokaisella ihmisellä oma ainutlaatuinen, kirkas sävel, joka vuosien saatossa saattaa heiketä niin, että ihminen ei enää tunnista sitä. Riitasoinnut peittävät oman laulun, niin että se muuttuu toisenlaiseksi lauluksi, jonka sävelkulku ja melodia ovat vieraita; oma soitin on mennyt epävireeseen. Soitinta voi virittää, mutta se ei pysy vireessä eikä resonoi, jos ihminen ei pysähdy, kuuntele ja kohtaa riitasointujaan. Monissa terapioissa on tavoitteena muuntaa negatiiviset kokemukset positiivisiksi – toisenlaisen laulun asteikko vaihtuu mollista duuriin. Jonkin aikaa tämä voi toimia, on kuin ihminen olisi saanut uuden asteikon myötä uuden identiteetin. Ennemmin tai myöhemmin nousevat tukahdutetut asiat kuitenkin esiin alitajunnasta, jolloin toisenlainen laulu alkaa jälleen soida.

Oma kehoni: soittimeni ja vastaanottimeni

​Paljastuminen

Rohkea heittäytyy ja on valmis heittämään vaatteensa pois tutkiakseen ja kuunnellakseen, mitä niiden alta paljastuu. Kun luopuu itseään koskevista ajatuksista, siitä mikä on tai minkälainen kuuluisi olla, alkaa salaisuuden verho avautua. Ajatuksen toiselta puolelta, kahden ajatuksen välistä, löytyy tila, joka sisältää kaiken: elämän! Jokaisella on mahdollisuus ryhtyä oman elämänsä löytöretkeilijäksi: kuunnella hiljaisuutta sisällään, hiljaisuutta jonka voi kokea sisään- ja uloshengityksen välissä, ajatusten välillä. Kun mieli vaikenee, on kuin tyhjäkäyntiä uliseva moottori sammuisi ja tilalle astuu tietoisuus Itsestä. Tyhjä tila meissä on syvällinen tila, josta elämä pulppuaa. Valtaosa ihmisiä on ehdollistunut fyysiseen maailmaan niin lujasti, että sisimpänsä kohtaaminen voi todellakin tuntua tyhjältä. Tuntuu, että ei ole mitään mihin tarttua ja mistä pitää kiinni. Ihmisen mieli luo jatkuvasti käsitteitä ja uskomuksia, jotka luovat erillisyyttä. Kuvittelemme, että kaikki mitä näemme ulkopuolellamme, on elämää, josta löydämme etsimämme.
Se, minkä koemme olevan ulkopuolellamme, on kuitenkin omaa heijastustamme. Oma sisäinen maailmamme ilmentyy ulkopuolisena maailmana. Ja koska ulkopuolinen on heijastusta meistä itsestämme, löytyy kaikki etsimämme sisältämme! Sisällämme on kaikki, koko maailmankaikkeuden valo, jota heijastamme itsessämme ja Itsestämme. Sisimmän valon pystyy tunnistamaan toisissa ihmisissä, kun sen on ensin tunnistanut itsessään.

​Sisäinen kutsu

Kun jatkuva mielen hälinä vaikenee, pääsee ihmisen oma sävel kuuluville, ja silloin ajatuksilla on mahdollisuus palvella: luoda uutta, toimia välittäjinä. Itse kuvittelin vuosikausia, että tietämällä paljon voisin tutkia ja luoda uutta. Kuvittelin, että kommunikoimalla ja jakamalla tietoa pääsisin yhteyteen toisten ihmisten kanssa. En ymmärtänyt, että se mitä oikeasti etsin oli yhteys Itseeni. Olin niin tottunut ajattelemaan ja analysoimaan, arvostelemaan ja arvioimaan, että en edes tiennyt, että on olemassa toisenlaisen mahdollisuus ”tietää”. Tiedon opiskelu oli yhtäältä vienyt minut kauemmaksi siitä, mitä oikeasti halusin tietää. Toisaalta se oli synnyttänyt janon ymmärtää elämää ja antoi työvälineitä tälle tielle.
Opittu, opetettu tieto synnyttää helposti uskomuksia, jotka estävät näkemästä sisäistä tietoa. Tieto on oppimisen väline samalla lailla kuin kieli on kommunikointiväline. Ne eivät ole itseisarvo, arvo syntyy niiden avulla syntyvästä yhteydestä. Oman sisäisen kokemuksen kautta syntynyt tieto mahdollistaa tietoisuuden laajenemisen, joka johdattaa yhä syvemmälle sisäiseen tietämiseen. Se on intuitiivista ja oivaltavaa, mieleen rajoittuvan järjen tasoa korkeammasta ulottuvuudesta säteilevää tietoisuutta, sydämen viisautta, joka pääsee loistamaan, kun ihminen ei enää samaistu mieleensä ja omaan persoonaansa. Voisi sanoa, että ainoa oppinut on itseoppinut! 
Suhteellisuusteoria aukeni Albert Einsteinille astioita tiskatessa, suuren lapsilauman ympäröimänä. Einsteinilla oli sisäinen kutsu ymmärtää elämää, ja ollessaan tässä tekemättömyyden tilassa hänelle aukeni teoria, joka on palvellut ihmiskuntaa laajentamalla tietoisuuttamme luonnossa toimivista fysikaalisista periaatteista.

Sama elämän ydin - muodosta riippumatta

​Yhteys

Tekemisestä täyttyneessä elämänvaiheessani janosin rakkautta ja sisäistä rauhaa, kaipasin syvää läsnäoloa itseni ja toisten ihmisten kanssa. Hetkenä, jolloin sekä henkilökohtainen - että työelämäni olivat kaaoksessa, näyttäytyi valo minulle. Hädässäni olin ollut mieleni jatkuvan ajatusvirran ja sen synnyttämän tekemisen vanki. Pääsin ulos, kun ymmärsin pysähtyä. Kutsu tuli Ihmeiden Oppikurssin muodossa: olin nähnyt ilmoituksen kurssista joogakoulun ilmoitustaululla, ja jokin siinä kosketti minua. Kaipuu johonkin, jota en pystynyt määrittelemään, kutsui minua.
Ensimmäisessä kokoontumisessamme tuntui kuin armo olisi laskeutunut ylleni. Kuuntelimme ja tulimme kuulluiksi, olimme läsnä itsellemme ja muille. Itkin onnesta, oli taivaallista päästää irti ja ottaa vastaan kaikki se rakkaus, jota ryhmä keskenään välitti. Koin voimakkaan yhteenkuuluvuuden tunteen, tunsin olevani yhtä muiden kanssa. Jälkikäteen ymmärsin, että yhteenkuuluvuus löytyi oman läsnäoloni kautta. Se johdatti minut lepäämään omassa hiljaisuudessani.

​Peilit

Torjuessamme emme näe peiliämme. Se, mitä emme halua nähdä itsessämme, sen torjumme muissa. Protestoiva työntekijä haluaa esimiehensä kuuntelevan häntä, mutta tulee torjutuksi, jos  esimies kokee, että ei ole itse tullut kuulluksi ja ymmärretyksi. Lapsen kiukuttelu äidille on avunpyyntö, pyyntö saada huomiota, jota äiti ei väsyneenä kykene antamaan – hän kaipaa itse syliä, jossa voisi väsyneenä levätä.
Kolme lastamme syntyivät kolmen ja puolen vuoden sisällä, ja akateemisena äitinä olin välillä päästäni pyörällä. Työtä oli paljon, hoidettavana oli muun muassa juuri perustettu perheyritys, omakotitalo laajennustöineen ja perhe. Aiemmin olin ollut tutkijana ja opettajana yliopistossa ja tottunut tekemään asiat itse määrittelemässäni aikataulussa ja omassa rauhassa.
Keskimmäinen lapsemme reagoi voimakkaasti vilkkaaseen elämäämme, ja aina kun kuvittelin saavani mielestäni ansaitun hengähdystauon, alkoi hän kiukutella milloin mistäkin syystä. En osannut nähdä syytä ja ollessani väsynyt reagoin hänen kiukutteluunsa hermostumalla. En nähnyt, että vauva perheessä oli vienyt häneltä sylin ja olin tehnyt hänestä kaksi ja puolivuotiaana ”ison tytön”.  En kuullut kiukutteluun sisältyvää avun ja levon pyyntöä; olin itse se pieni tyttö, joka oli ikään kuin repäisty ulos omasta turvallisesta maailmastaan ja joka myös kaipasi lepoa ja apua – ja lämmintä syliä. Pyydän anteeksi, olen pahoillani.

Yhteys

​Maailmanloppu

​Olen opin tiellä. Tärkeä askel omalla tielläni on ollut halu nähdä asiat toisin, päätös kuunnella ja saada ohjausta sisimmästäni, päätös työstää pilviä sydämeni edestä – pilviä jotka peittävät minussa olevan valon ja estävät minua kuulemasta. Egoni on kyllä tehnyt parhaansa pelastaakseen ”minut”. On haastavaa päästää irti egon luomasta maailmasta, joka sisältää pyrkimistä, kontrollointia, oman hyvän tavoittelua – tai ainakin sen, minkä kuvittelee omaksi hyväksi. Elämä palkitsee, kun on valmis päästämään irti egon mallista ajatella ja tavoitella; kun avaudun tietoisuudelle sisälläni – voin kutsua sitä rauhaksi, Jumalaksi, korkeammaksi voimaksi, nimiä on monia – alkavat asiat tulla minua kohti. Pyrkiminen lakkaa. Olemalla läsnä toimin sisimmästäni käsin ja asiat alkavat tapahtua yhä helpommin ja vaivattomammin. Useimmat meistä joutuvat tekemään paljon työtä sen eteen, ja edistyminen tapahtuu askel kerrallaan. Irrottautuminen, tietoiseksi tuleminen voi tapahtua myös nopeasti, ikään kuin ihmeenä, jos ihminen on siihen valmis. Tuota ihmettä edeltää usein jokin dramaattinen elämänvaihe, joka pysäyttää ja herättää ihmisen.
Halu nähdä muodon ja ajatuksen toiselle puolelle – tätä kehitystä saatetaan nimittää maailmanlopuksi. Sitä se tavallaan onkin: kun oma mieleni puhdistuu vanhoista ajatusmalleista ja kokemuksista, muuttuu myös näkemäni maailma. Kun alitajuntani puhdistuu sinne piiloutuneista väkivaltaisista ajatuksista, en näe enkä kohtaa väkivaltaa myöskään maailmassa. Tätä vapautumista voi kutsua ihmeeksi tai onnellisemmaksi maailmaksi, oman mieleni valon heijasteeksi.