Kerttu oli unohtunut nieleskelemään Keijun sanoja. Hän olisi mielellään käskenyt Keijua poistumaan kodistaan, jotta voisi rauhassa omissa oloissaan miettiä kaikkea kuulemaansa. Kerttu kuitenkin tiesi, että Keiju oli hänen sisimpänsä peili, joka kyllä lähtisi pois Keijun niin toivoessa. Kerttu ei kuitenkaan halunnut menettää tilaisuutta nähdä syvemmälle salaiseen mieleen – juuri sitähän hän oli itse asiassa halunnut vaikka nyt vastustikin sitä. Egollisen pelin tiedostettuaan Kerttu nieli ylpeytensä ja halunsa paeta yllättävän haastavaksi ja samalla myös väsyttäväksi muodostunutta keskustelua.

• Mutta meillehän on luvattu, että Rakkaudessa saamme ikuisen elämän, uskaltautui Kerttu sanomaan.

Herätyskellon soidessa Kerttu sulki sen kiireisesti - vielä puoli tuntia lisää unta oli nyt paikallaan yöllisen valvomisen jälkeen. Kerttu oli jälleen kerran herännyt puolisonsa Heikin jatkuvaan kuorsaamiseen, joka tuntui yön aikana saavan mitä ihmeellisempiä muotoja, hennosta ääntelystä aina sikamaiseen röhkimiseen saakka. Aiemmin Kerttu oli kyennyt nukkumaan muutamista yöllisistä havahtumisista huolimatta varsin sikeästi, mutta viimeisten viikkojen aikana oli puolison kuorsaaminen herättänyt hänessä ihmeellistä levottomuutta, joka aiheutti sydämen levotonta sykähtelyä ja pakotti nousemaan ylös vuoteesta. Välillä Kerttu hermostui kuorsaamisesta niin, että nukahti uudelleen vasta aamun koitossa puolison noustessa ylös.

​Nyt Kerttu halusi antaa aikaa itselle ja kuunnella sisintään. Mikä ihmeessä on saanut minut pelkäämään niin paljon, että en saa enää kunnolla nukutuksi, hän lausui puoli ääneen itsekseen, kuulijoina kun olivat lähinnä seinät.