Osa IHerätyskellon soidessa Kerttu sulki sen kiireisesti - vielä puoli tuntia lisää unta oli nyt paikallaan yöllisen valvomisen jälkeen. Kerttu oli jälleen kerran herännyt puolisonsa Heikin jatkuvaan kuorsaamiseen, joka tuntui yön aikana saavan mitä ihmeellisempiä muotoja, hennosta ääntelystä aina sikamaiseen röhkimiseen saakka. Aiemmin Kerttu oli kyennyt nukkumaan muutamista yöllisistä havahtumisista huolimatta varsin sikeästi, mutta viimeisten viikkojen aikana oli puolison kuorsaaminen herättänyt hänessä ihmeellistä levottomuutta, joka aiheutti sydämen levotonta sykähtelyä ja pakotti nousemaan ylös vuoteesta. Välillä Kerttu hermostui kuorsaamisesta niin, että nukahti uudelleen vasta aamun koitossa puolison noustessa ylös. Nyt Kerttu halusi antaa aikaa itselle ja kuunnella sisintään. Mikä ihmeessä on saanut minut pelkäämään niin paljon, että en saa enää kunnolla nukutuksi, hän lausui puoli ääneen itsekseen, kuulijoina kun olivat lähinnä seinät. Lapsuuden haamutTai niin Kerttu ainakin kuvitteli. Kertun hämmästyksellä ei ollut rajoja, kun hän kysymyksensä lausuttuaan näki haamun istuvan sänkynsä päädyssä. Lapsuudessaan Kerttu oli usein nähnyt haamuja. Niitä oli ilmestynyt erityisesti silloin kun Kerttu ei ollut uskaltanut puhua häntä askarruttaneista asioista vanhemmilleen. Lapsuuden haamut olivat olleet Kertun painajainen, sama, jonka Kerttu koki nyt istuvan makuuhuoneessaan. Kerttu huusi kauhuissaan apua, mutta hänen suustaan ei päässyt ääntäkään. Äkkiä pakoon, oli Kertun ainoa ajatus, mutta myöskään Kertun keho ei totellut käskijäänsä. Hänen jaloistaan tuntui kadonneet kaikki voima eikä hän pysty liikahtamaankaan sängyssään. Kädet sentään tottelivat sen verran, että Kerttu sai vedettyä peiton suojakseen. Kerttu makasi tovin silmät suljettuina peittonsa alle piiloutuneena ja toivoi, että näkymättömyys ajaisi haamun pois ja hän pääsisi kuin varkain nousemaan ylös. Jokin Kertun sisällä kuitenkin sanoi, että ”olet jo aikuinen, eikö vihdoin olisi aika katsoa mörköjäsi silmästä silmään eikä paeta ikuisesti”. Kerttu tiesi tämän olevan totta; hän ei voisi piilotella ikuisesti ja näytellä tietämätöntä, oli yksinkertaisesti vain uskallettava katsoa ”totuutta” silmiin. Niinpä Kerttu keräsi kaiken rohkeutensa ja raotti peiton kulmaa. Jo toisen kerran samana aamuna Kerttu hämmästyi aidosti. Haamun sijaan sängyn laidalla istui iloisesti hymyilevä keijukainen.
Sekavin tuntein Kerttu noudatti neuvoa ja alkoi valmistella aamukahvia. Miten ihmeessä haamu oli yhtäkkiä muuttunut lempeäksi keijuksi, mitä tämä kaikki oikein on, Kerttu ihmetteli kahvia valmistaessaan. Keiju seurasi Kertun toimia sivusta enempää selittelemättä eikä Kerttu uskaltautunut kysymään mitään. Hän ei halunnut olla epäkohtelias vierastaan kohtaan, vaikka olisi mieluiten juonut aamukahvinsa kaikessa rauhassa kenenkään häiritsemättä. Kerttu pelkäsi, että jos hän ilmaisi ajatuksensa, saattaisi se herättää vihaa ja pahimmassa tapauksessa Keiju muuttuisi takaisin haamuksi. Sellaista riskiä ei Kerttu missään tapauksessa halunnut ottaa. Kertun mielessä vilisi erilaisia ajatuksia ja hetken hän ehti jo epäillä, että olikohan Keiju tullut vaatimaan häntä tilille tekemättömistä töistä. Kerttu tiesi olevansa mestari välttämään ikäviä velvollisuuksia ja tehtäviä, painamaan ne niin sanotusti villaisella. Hän ei kantanut niistä edes huonoa omatuntoa, sillä ne yksinkertaisesti vain poistuvat hänen mielestään, hävisivät kuin tuhka tuuleen! Välillä hän myös unohtui tekemään asioita, jotka pitivät hänet loitolla epämukavista asioista. Kesken mietelmiensä Kerttu säikähti, kauhistuttava ajatus nousi hänen mieleensä: ehkäpä hän kaikesta varovaisuudesta huolimatta oli julkaissut sellaista, jota toiset eivät hyväksy. Kerttu oli jo vuosien ajan ylläpitänyt blogi-sivustoa, joka keräsi yhä enenevässä määrin lukijoita. Myös hänen esoteeriset kirjansa olivat alkaneet levitä maailmalla ja Kerttu oli ihmetyksekseen saanut jopa luennoitsija-kutsuja ulkomaille. Miellyttämisen tarveYmpäristö piti Kerttua mukavana ja rakastavana ihmisenä, joka tuntui haluavan toisille ihmisille pelkästään hyvää. Pelkkä ajatuskin siitä, että joku ei pitäisi hänestä, kauhistutti Kerttua. Hän oli aina silloin tällöin miettinyt, että miksi ihmeessä oikeastaan oli niin tärkeää, että kaikki pitäisivät hänestä – löytämättä vastausta kysymykseen. Myös läheisten ihmisten mielipide oli Kertulle tärkeää. Hän karttoi tilanteita, joissa oli vaara tulla arvostelluksi; Kerttu oli huomannut pelkäävänsä esittää oivalluksiaan ja olisi mieluummin pitänyt ne vain omana tai turvalliseksi kokemansa sisäpiirin tietona. Esiintyessä saattoi suoranainen kauhu saada otteen hänessä, jolloin Kertun ainoaksi ajatukseksi muodostui tilanteesta ”ehjin nahoin” selviytyminen. Ihmeekseen hän yleensä selvisikin niin, että vasta kotiin päästyä kauhu tuli täydellä voimalla ulos ja pakotti hänet sängyn pohjalle migreenin ja pahoinvoinnin saattelemana. Vaikka tällaiset tilanteet olivatkin harvenneet vuosien saatossa, tiesi Kerttu sisimmässään että niiden juuri oli edelleen elossa. Kerttu tiedosti myös, että kupillinen kahvia oli usein hänen väliaikainen pelastuksensa, sen lämpö ja ihana tuoksu tekivät hänen olonsa mukavaksi. Eipä siis ihme, että Keiju ehdotti hänelle aamukahvin keittämistä, Kerttu mietiskeli itsekseen. Aamukahvia nauttiessaan Kertulle nousi yhtäkkiä pala kurkkuun, oli kuin hän olisi tukehtunut sekä kahviin että esille nouseviin tunteisiin.
Pyydän – ja saan apuaKeijun suusta pääsi heleä nauru.
Kerttu huokaisi helpotuksesta. Hän oli jo vuosia tehnyt töitä itsensä kanssa, sukeltanut yhä syvemmälle alitajuntansa salattuihin sopukoihin, jotta vapautuisi itseä sitovista vanhoista kokemuksista ja uskomuksista. Kerttu oli luottanut, että kun hän vain sinnikkäästi tekee itsensä kanssa työtä, päivästä ja kuukaudesta toiseen, jopa vuodesta toiseen, niin jossain vaiheessa häkin ovet kyllä avautuisivat. Ja kuin lahjana suoraan taivaasta oli Keijun valoisa olemus ilmestynyt hänelle. Kertusta tuntui, että Keiju oli kuin valokeila, jonka valo tunkeutui sellaisiin alitajunnan sopukoihin, joita Kerttu ei ollut tähän asti uskaltanut kohdata. Rakkaus ja viha – epätodellinen pari
Kerttu jäi sulattelemaan Keijun sanoja. Hän tunnisti tarpeensa ansaita tai saada toisilta ihmisiltä hyväksyntä mielipiteille tai sille mitä hän halusi tehdä. Näin katsottuna oli kiltteyskin vihan pelkoa. Myös hyvittäjän ja ristiriitatilanteiden ratkaisijan roolit olivat hänelle tuttuja.
Ostan ja pelkään rakkautta ja hyväksyntääKerttu tunsi itsensä melkeinpä petetyksi. Keiju oli yks kaks omin luvin ilmestynyt hänen kotiinsa ja kehtasi kyseenalaistaa koko hänen tähänastisen elämänsä. Se ei tuntunut reilulta. Keiju näytti lukevan Kertun ajatuksia kuin karttaa – ja uhkaavalta tuntunut tilanne muuttui kuin taikaiskusta, kun Keiju otti Kertun hellästi siipiensä suojaan. Kertun koko olemus pehmeni, kun hän tunsi että hänen ei tarvinnut puolustaa menneisyyttään. Keijun läsnä ollessa sillä ei tuntunut olevan mitään merkitystä, koko menneisyys tuntui itse asiassa haihtuvan aivan samoin kuin haamu Kertun herätessä.
Kerttu tuohtui uudestaan, hän suorastaan tunsi kuinka viha alkoi kiemurrella hänen sisässään.
0 Comments
Your comment will be posted after it is approved.
Leave a Reply. |
YlläpitäjäTuulikki Harmia-Pulkkinen: AihealueetArkisto
March 2017
|