OSA ISaara oli kokenut mielessään melkoisen muodon muutoksen. Jo pienestä tytöstä alkaen koettu epävarmuus ja jatkuva epäily olivat alkaneet väistyä, ja tilalle oli tullut luottamus, luottamusta elämään. Saaralla oli kaksoissisar Reetta, joka tuntui olleen kaikessa aina täysin päinvastainen kuin Saara. Siltä oli ainakin päälin puolin vaikuttanut. Yleensä Saara oli sisaruksista se joka kääntyi Reetan puoleen, mutta nyt Reetta olikin yllättäen pyytänyt saada tavata Saaran. Reetta oli ammatiltaan juristi, ja oli ollut pitkään töissä järjestössä, joka oli ottanut tehtäväkseen naisten eriarvoisuuden poistamisen kehitysmaissa. Saara puolestaan oli opiskellut teologiaa ja päätynyt seurakunnan virkailijaksi. Opinnoista oli tullut Saaralle ikuisuusprojekti. Saara ei ollut päässyt eroon häntä jatkuvasti kalvavasta ajatuksesta, että oli ehkä sittenkin valinnut väärän alan. Seurakunnan sisällä vallinneet ristiriidat eivät tehneet asiaa helpommaksi. Niinpä Saara oli pitkällisen harkinnan, edestakaisen huopaamisen ja soutamisen jälkeen vaihtanut alaa. Jotta ei alkaisi taas empiä ja katua päätöstään, oli Saara ensin irtisanoutunut ilman tietoa tulevasta. Perheen taloudellinen tilanne antoi myötä tällaisen päätöksen tekemiseen. Saara tunsi, että oli joutunut vetämään köyttä asiasta puolisonsa Jounin kanssa. Saara koki, että Jouni ei olisi halunnut hänen tekevän niin radikaalia muutosta.
Muutamia kuukausia työpaikkansa jättämisen jälkeen Saara oli kohdannut kauppamatkalla vanhan opiskelutoverin, joka teologian opintojen jälkeen oli hankkinut itselle vielä psykoterapeutin koulutuksen. Ja eipä aikaakaan, kun Saara löysi itsensä koulun penkiltä: myös hänestä oli tuleva psykoterapeutti. Tutkinnon suoritettuaan Saara oli päässyt töihin keskukseen, joka tarjosi vaihtoehtoisen terveydenhuollon palveluita. Muutos entiseen oli suuri. Saara oli todella nauttinut työstään, vaikka ei aiemmassa elämässään olisi ikinä voinut kuvitella ryhtyvänsä hoitotyöhön. Teologian opinnot olivat kiinnostaneet häntä lähinnä teoreettis-filosofiselta pohjalta. Saara oli enemminkin karttanut vieraita ihmisiä kuin asettautunut heidän kanssaan läheiseen kontaktiin.
0 Comments
|
YlläpitäjäTuulikki Harmia-Pulkkinen: AihealueetArkisto
March 2017
|