OSA ISaara oli kokenut mielessään melkoisen muodon muutoksen. Jo pienestä tytöstä alkaen koettu epävarmuus ja jatkuva epäily olivat alkaneet väistyä, ja tilalle oli tullut luottamus, luottamusta elämään. Saaralla oli kaksoissisar Reetta, joka tuntui olleen kaikessa aina täysin päinvastainen kuin Saara. Siltä oli ainakin päälin puolin vaikuttanut. Yleensä Saara oli sisaruksista se joka kääntyi Reetan puoleen, mutta nyt Reetta olikin yllättäen pyytänyt saada tavata Saaran. Reetta oli ammatiltaan juristi, ja oli ollut pitkään töissä järjestössä, joka oli ottanut tehtäväkseen naisten eriarvoisuuden poistamisen kehitysmaissa. Saara puolestaan oli opiskellut teologiaa ja päätynyt seurakunnan virkailijaksi. Opinnoista oli tullut Saaralle ikuisuusprojekti. Saara ei ollut päässyt eroon häntä jatkuvasti kalvavasta ajatuksesta, että oli ehkä sittenkin valinnut väärän alan. Seurakunnan sisällä vallinneet ristiriidat eivät tehneet asiaa helpommaksi. Niinpä Saara oli pitkällisen harkinnan, edestakaisen huopaamisen ja soutamisen jälkeen vaihtanut alaa. Jotta ei alkaisi taas empiä ja katua päätöstään, oli Saara ensin irtisanoutunut ilman tietoa tulevasta. Perheen taloudellinen tilanne antoi myötä tällaisen päätöksen tekemiseen. Saara tunsi, että oli joutunut vetämään köyttä asiasta puolisonsa Jounin kanssa. Saara koki, että Jouni ei olisi halunnut hänen tekevän niin radikaalia muutosta. Muutamia kuukausia työpaikkansa jättämisen jälkeen Saara oli kohdannut kauppamatkalla vanhan opiskelutoverin, joka teologian opintojen jälkeen oli hankkinut itselle vielä psykoterapeutin koulutuksen. Ja eipä aikaakaan, kun Saara löysi itsensä koulun penkiltä: myös hänestä oli tuleva psykoterapeutti. Tutkinnon suoritettuaan Saara oli päässyt töihin keskukseen, joka tarjosi vaihtoehtoisen terveydenhuollon palveluita. Muutos entiseen oli suuri. Saara oli todella nauttinut työstään, vaikka ei aiemmassa elämässään olisi ikinä voinut kuvitella ryhtyvänsä hoitotyöhön. Teologian opinnot olivat kiinnostaneet häntä lähinnä teoreettis-filosofiselta pohjalta. Saara oli enemminkin karttanut vieraita ihmisiä kuin asettautunut heidän kanssaan läheiseen kontaktiin. Rohkeus heittäytyä tuntemattomaanPsykoterapeutin työt aloitettuaan Saara oli jännittänyt potilaiden kohtaamista. Epävarmuus omasta osaamisesta esti häntä aluksi olemasta oman itsensä, mutta kokemuksen karttuessa oli tilanne muuttunut. Saara oli löytänyt itsestään rohkeuden heittäytyä tuntemattomaan. Uudessa työssä kun ei voinut koskaan tietää, mitä eteen tuli. Ihmeekseen Saara oli huomannut, että hänen ei oikeastaan tarvinnutkaan tietää vastauksia – riitti että Saaralla oli halu kohdata toinen ihminen avoimesti. Silloin jotain aukeni Saaran omassa mielessä ja hän yksinkertaisesti vain oivalsi, mitä kulloinkin oli sanottava tai tehtävä. Saara huomasi itsekin olevan kuuntelija, joka kuunteli mielenkiinnolla mitä hänen sisimpänsä hänen kauttaan kulloinkin halusi viestiä. Uusien kokemusten myötä alkoi teologian opinnoissa koettu ristiriitakin aueta Saaralle. Teologian opinnoissa pidettiin useita dogmeja tosiasioina, jota ei sopinut kyseenalaistaa. Lisäksi Saaraa oli aina häirinnyt ajatus tuomitsevasta tai armahtavasta Jumalasta. Saara oli kyllä itsekin uskonut, että oli olemassa ulkopuolinen tuomitsija, joka rankaisee väärästä toiminnasta. Siitä huolimatta hän oli kokenut, että ajatus helvetistä ja taivaasta, ihmisiä arvuuttavasta Jumalasta, ei olisi totta. Uuden työnsä kautta hän oli kuitenkin oppinut kuuntelemaan sisimpäänsä ja oivaltanut, että hänen ulkopuolellaan ei ollut mitään! Potilaita kohdatessaan Saara kohtasi aina myös itsensä; ei persoonaansa, vaan yhteisen tietoisuuden. Kirkon ekumeenisessa toiminnassakin puhuttiin ykseydestä, missä sillä tarkoitettiin lähinnä kristittyjen yhteyden ja kirkon ykseyden edistämistä. Saaran kokema ykseys - tai enemminkin häivähdys siitä – oli kuitenkin, että ei ollut olemassa erillistä itseä tai sielua. Kaikki oli jollakin suurenmoisella ja sanoin vaikeasti selitettävällä tavalla yhteydessä toisiinsa. Potilaidensa kanssa keskustellessaan Saara usein tiesi millaisia ajatuksia oli ilmassa, aivan niin kuin he olisivat olleet yhteisessä mielen kentässä. Saara oli oikeastaan alkanut myös vierastaa sanaa potilas, joka hänen mielestään viittasi siihen, että oli olemassa parannettava ja joku joka parantaisi. Saaran kokemus oli enemminkin, että kaikki oli yhteisessä mielessä, joka parani kun kaksi ihmistä kohtasivat toisensa. Tämä tapahtui, kun Saara ei asettanut itseään potilaidensa yläpuolelle ja luovutti parantamisen tehtävän korkeammalle tietoisuudelle, hoitaen samalla oman osuutensa läsnä olevana kuuntelija ja kyselijänä. Silloin tapahtui ihmeen kaltaisia oivalluksia, ikään kuin kysymykset olisivat haihtuneet taivaan tuuliin ja tilalle tullut ymmärrys. Pienenä tyttönä hän oli usein ihmetellyt sokeripalaa joka liukeni ja hävisi kahvikuppiin, ikään kuin sitä ei koskaan olisi ollut olemassakaan. Samanlaiselta tuntui, kun ongelman ratketessa kysymykset haihtuivat. Saara oli ollut psykoterapian opinnoissaan ahkera ja lukenut paljon. Kuitenkin vasta käytännön työ ja toisten ihmisten kohtaaminen olivat antaneet hänelle ymmärrystä asioihin. Ja silti oli vielä niin paljon vastaamattomia kysymyksiä, asioita joiden Saara toivoi jonain päivänä aukeavan. Sisarukset kohtaavatSaaran ja Reetan kontaktit olivat olleet viimeisten vuosien aikana harvassa. Opinnot, niiden jälkeinen uusi työ sekä perhe olivat vieneet Saaran ajan. Reetta puolestaan matkusteli milloin missäkin päin maailmaa. Perheettömänä Reetta oli aktiivinen menijä, työ vei häntä eri puolille maailmaa. Nyt Reetta oli kuitenkin yllättäen asemoitunut puoleksi vuodeksi kotikaupunkiinsa ja halusi tavata siskonsa. Saara hämmästyi Reetan nähdessään. Aiemmin niin itsevarman, suorastaan kaikki-tietäväisen oloisesta Reetasta oli tullut epävarma ja hiljainen. Reetta kertoi tuntevansa kipua kaikkialla kehossaan eikä oikein enää tiennyt mitä tehdä. Hän oli juossut lääkäriltä toiselta ja saanut väliaikaista apua, mutta mitkään lääkkeet eivät olleet muuttaneet hänen oloaan oleellisesti; kivut palasivat aina uudelleen, milloin missäkin muodossa. Viimeisin lääkäri oli kehottanut häntä asettumaan aloilleen ja hoitamaan itseä. Reetta oli noudattanut neuvoa, mutta ulkoilulla, kuntoilulla ja terveellisellä ruokavaliollakaan ei ollut mainittavia vaikutuksia. "En oikein jaksa enää, oli Reetta avautunut Saaralle. Koko elämä tuntuu toivottomalta raskaalta, minussa ei tunnu löytyvänä enää mitään puhtia. Kaikkein pahinta on, että minä olen menettänyt toivoni muutokseen. Tuntuu, että minulla ei ole enää paluuta entiseen elämääni, joka kuitenkin on ollut minulle kaikki kaikessa. Olen tuntenut olevani etuoikeutettu, kun olen saanut parantaa vääryyttä maailmassa. Suomessa meidän on vaikea käsittää, kuinka paljon kurjuutta maailmassa vielä on. Useissa kehitysmaissa naisten ja tyttöjen asema on kuin keskiajalta. Organisaationi lähetti minut taannoin tarkastusmatkalle erääseen afrikkalaiseen kylään, jossa työntekijämme olivat saaneet paljon aikaiseksi – ainakin omasta mielestään. Ja samaa viestivät myös meille välitetyt raportit. Odotusarvoni olivat siten suuret ja lähdin matkaan innoissani. Kun vierailin kylässä, ei muutoksista ihmeekseni näkynyt jälkeään, aivan niin kuin siellä ei koskaan olisi tehty yhtään mitään. Olin kuvitellut saavani ystävällisen vastaanoton, tulevani kylään jonkinlaisena sankarina, mutta kävikin päinvastoin. Tunsin olevani kuin keskellä kauhuelokuvaa, kun kyläläiset purkivat vihaansa minua kohtaan, jotkut jopa yrittivät sylkeä päälleni. Tilanne oli täysin hallitsematon. Kylän naisten asema oli heidän mielestään huonontunut meidän projektimme jälkeen, koska se oli saattanut koko heidän ikivanhan kulttuurinsa häpeään. Kävin toivottoman tuntuista taistelua kylän vanhimpien kanssa ja koitin saada heidät ymmärtämään, kuinka tärkeitä tehdyt muutokset olivat kylän asukkaiden tulevaisuutta ajatellen. Organisaatiomme oli rakennuttanut kylään koulun ja järjestänyt opetuksen, jotta kaikilla lapsilla olisi mahdollisuus koulunkäyntiin. Vanhemmat eivät kuitenkaan halunneet lähettää lapsia kouluun, varsinkaan tyttöjä; naisten paikka oli kotona eikä heillä ollut lupaa puhua julkisesti. Kylään oli rakennettu myös porakaivo, mutta siitä huolimatta naiset edelleenkin kävelivät vesilähteelle ja kantoivat vettä ruukuissa päänsä päällä kannattaen." Epäoikeudenmukainen kohtelu "Kaikkein pahinta oli kuitenkin se, mitä tämän jälkeen seurasi. Palattuani matkalta laadin pitkän raportin, joka sisälsi lukuisia ehdotuksia toimintatapojen muutoksista. Organisaatiomme ei kuitenkaan ollut valmis niin mittaviin muutoksiin. Koko projekti keskeytettiin, ilman että siitä keskusteltiin minun kanssani. Lähimmiltä työtovereiltani kuulin, että organisaation johto ei enää luottanut minuun. Mielestäni oli täysin kohtuutonta joutua tällä tavalla mitätöidyksi kaiken sen jälkeen mitä olin tehnyt. Olen edelleen suunnattoman pettynyt, minua on mielestäni kohdeltu epäoikeudenmukaisesti. Asia pyörii mielessäni jatkuvasti enkä pääse sen yli. Sairastuin tapauksen jälkeen ja nyt olen sairaslomalla. Enää en osaa olla edes vihainen, tuntuu kuin minulla ei olisi tunteita lainkaan." Reetan puhuessa Saarakin tunsi piston sydämessään, ikään kuin hän olisi tehnyt jotain väärin. Saara ei myöskään oikein tiennyt mitä vastata Reetalle. Tilanne oli outo: aikaisemmin Saara oli ollut se joka tukeutui Reettaan, mutta nyt tilanne oli kääntynyt päinvastaiseksi. Hetken ajan Saara tunsi itsensä avuttomaksi – kunnes muisti, että hänen ei tarvinnut tehdä mitään. Riitti, että hän halusi kuunnella Reettaa, korkeampi Tietoisuus kyllä toisi tarvittavat sanat hänen suuhunsa. "Emme ole koskaan tuohtuneita siitä syystä kuin luulemme. Entäpä, jos sinun pitäisikin ensin parantaa epäoikeudenmukaisuus omassa mielessäsi", kuuli Saara yllätykseen sanovansa. "Kuulenko oikein, sanotko että minä olen se joka on epäoikeudenmukainen," Reetta tokaisi. Hänen äänestä kuulsi syvä viha. Reetan vanha olemus tuli hetkellisesti esiin ja sai Saaran vapisemaan. Saara oli aina pelännyt Reetan äkkipikaisuutta ja koittanut välttää hyökkäyksen kohteeksi joutumista. Nyt se oli odottamatta kuitenkin tapahtunut, ja Saaralla oli täysi työ yrittää pitää kasvonsa peruslukemilla. Saaralla oli suuri kiusaus perua sanansa, hän oli itsekin ymmällä rohkeudestaan puhua näin suoraan. Jokin Saaran sisimmässä neuvoi häntä kuitenkin vaikenemaan ja odottamaan. Hyökkäys on aina puolustusyritys syyllisyyttä vastaan, Saaran mieleen muistui. Hiljaisuutta kesti kiusallisen kauan. Sen aikana Reetan olemus muuttui takaisin epävarmaksi, hän oli sisaruksista se joka katkaisi hiljaisuuden. "Anna anteeksi että hermostuin. Minusta vain tuntuu niin pahalta. En oikein itsekään ymmärrä, miksi suhtaudun näihin asioihin näin henkilökohtaisesti. Työni on ollut minulle tärkeää. Olen tuntenut itseni etuoikeutetuksi kun olen saanut olla kansainvälisissä tehtävissä ja asua Genevessä. Kaikki tuntuu nyt muuttuneen enkä enää tiedä mitä odottaa tulevaisuudelta. Olin odottanut, että sinä tukisit minua. Kysymyksesi kuitenkin vain lisäsi torjutuksi tulemisen tunnettani. Ehkäpä kuitenkin vain tulkitsin sen väärin?" Kaikki on: Tietoisuus ja Itse "Tarkoitukseni ei ollut loukata sinua Reetta. Tätä on vähän vaikea pukea sanoiksi, mutta yritän kuitenkin. Omassa työssäni olen oivaltanut, että mikään ei ole sattumaa. Jokainen asiakas tulee minun vastaanotolleni aina juuri oikeaan aikaan ja oikean asian kanssa. Siten ei ole myöskään sattuma, että me kohtaamme tänään. Olen huomannut, että omat työstettävät teemani ja kohtaamieni ihmisten ongelmat kulkevat käsi kädessä. Aiemmin pelkäsin kuollakseni kaikkea tuntematonta, mutta kokemusteni myötä se onkin muuttunut uteliaisuudeksi. Aiemmin koin olevani vastuusta melkeinpä koko maailman ihmisten hyvinvoinnista ja syyllisyyden kivi oli ainainen matkaseurani. Ja kun tunsin epäonnistuvani työssäni, saatoin joutua kauhun valtaan. Kaikkein suurin kauhu minulla on ollut tuntematonta ja näkymätöntä rankaisijaa kohtaan, ikään kuin olisin elämässäni tehnyt jotain peruuttamattoman kamalaa – jotakin mikä ei ole mitenkään anteeksi annettavissa. Tämä pelko on saanut minut oksentamaan ja itkemään, ja välillä pääni on ollut haljeta kivusta. Kannan tätä edelleen jossakin määrin, mutta kohtaamisteni ihmisten kautta olen tiedostanut, että kaikki on peräisin omasta mielessämme. Mieli on abstrakti ja vaikeasti ymmärrettävissä. Vielä haastavampi käsite on Tietoisuus. Puhdas Tietoisuus on objektiiviton, siksi sitä on mahdoton ajatella. Ajattelu pitää aina sisällään ajattelijan eli subjektin ja ajateltavan eli objektin. Tietoisuuden ominaisuus on siten objektia vailla oleva tietäminen, jossa kaikki on yhtä. Tätä yhteyttä kutsutaan myös muun muassa Rakkaudeksi, Ykseydeksi tai universaaliksi kaiken läpäiseväksi älyksi. Yleinen meihin juurtunut uskomus kuitenkin on, että mieli ja yksilöllinen tietoisuus sijaitsevat aivoissa. Uskomus juontuu kokemuksesta, jossa tunnistamme kaiken muun olevan oman kehomme/itsemme ulkopuolella. Tämä muu vaikuttaa itsestämme erilliseltä ja erilaiselta. Entäpä jos uskomuksemme perustuukin vääristyneeseen havaintoon ja kaikki olisikin täysin päinvastaista? Mitä jos ulkopuolellamme ei olekaan mitään, vaan kaikki sisältyykin Tietoisuuteen: niin ajatukset ja kuvitelmat kuin myös tuntemukset ja havainnot. Kun itse sain pitkäaikaisen työstämisjakson jälkeen kokemuksen, jossa oma persoonani sokeripalan lailla ikään kuin liukeni Tietoisuuteen, alkoi kauhuni ulkopuolisesta rankaisijasta ja epäoikeudenmukaisesta kohtelusta antaa periksi. Kun tietää olevan Kaikki, muuttuu uskomus ulkopuolisesta mahdottomaksi. Ja kuitenkin se elää edelleen alitajunnassani ja nostaa aina silloin tällöin päätään. Muutokset tapahtuvat askel kerrallaan sitä mukaan kun uskallan laskea irti erillisestä itsestä." Reetta mykistyi kuulemastaan. Mitään tällaista hän ei kuuna päivänä ollut osannut odottaa. Tuntui mahdottomalta hyväksyä, että kaikki hänen näkemänsä olikin hänessä itsessään. Se ei mitenkään voinut pitää paikkansa. Tietoisuus ja mieli puolestaan olivat käsitteitä, jotka hän oli samaistanut aivotoimintaan. Ja nyt Saara kuitenkin esitti, että kaikki olisi tietoisuudesta lähtöisin. Reetan logiikan mukaan se tarkoittaisi, että myös keho ja sen aivot sekä koko havaintomaailma sijaitsivat mielessä. Koko Reetan ajattelumalli tuntui kerta heitolla kääntyvän päälaelleen. Reetta oli aina ihmetellyt Saaran henkisiin asioihin kokemaa intohimoa. Jollain tavalla ne koskettivat Reettaakin, mutta hän oli katsonut aina parhaaksi toimia ja olla ajattelematta liian syvällisesti. Tilanne oli hänen sairastumisensa myötä kuitenkin muuttunut, ja jollain ikävällä tavalla Reetta aavisti, että ei voisi enää paeta. "En oikein ymmärrä että kaikki olisi minussa, Reetta huokaisi. Koen että jokainen on oma ainutlaatuinen persoonansa, jokaisella on niin sanotusti omat juttunsa. Minä en koe olevani vastuussa siitä mitä maailmassa tapahtuu tai siitä millaisissa olosuhteissa ihmiset elävät, mutta voin vastuullisena kansalaisena siitä huolimatta tehdä oman osani. Nykyinen työni on osoitus tästä." Tarkkailijana "Kun puhun Tietoisuudesta ja Itsestä, en tarkoita persoonaan samaistunutta minää tai itseä, Saara selitti. Persoonina me kaikki todellakin olemme erilaisia ja saammekin olla. Mutta entä jos tämä persoona onkin vain suunnattoman rajattu käsite siitä mitä me oikeasti olemme. Kun ensimmäisen kerran sain kokemuksen, että ei ole olemassa erillistä itseä tai sielua, alkoi minun elämäni muuttua hyvin radikaalisesti. Ei ulkoisesti, mutta kokemukseni kaikesta muuttui. Ehkä konkreettisimmin tätä kuvaisi mielikuva itsestäni sateenkaarella, josta käsin ikään kuin tarkkailen Saara-nimisen henkilön toimintaa. Tämä sateenkaarella istuva on Itse, mutta samalla kun sen on minun Itseni, on se myös kaikkien muiden Itse. Sateenkaari ja sieltä maailmaa katseleva Itse on vertauskuva Tietoisuudelle, joka tiedostaa kaiken. Aina kun sanot ”minä olen”, viittaat tiedostamatta tähän korkeampaan Itseen. Mutta kuvittelemme kehon ja mielen muodostavan ”minän”, koska olemme ehdollistuneet ja samaistuneet erillisiksi yksilöiksi. Erilliseksi persoonaani samaistuessani olen kuin elokuvahahmo, joka jo ohjatusta elokuvasta käsin ei voi muuttaa mitään. Kun kyseenalaistan ehdollistumiseni kehoksi ja mieleksi, herään unenkaltaisesta tilasta ja ymmärränkin todellisen olemukseni olevan Tietoisuus. Tietoisuutta kutsutaan myös Lähteeksi, joka on yhtä aikaa sekä kaikki että ”ei mitään”. Ei mitään viittaa puhtaaseen Tietoisuuteen vailla objektia, kun kaikki puolestaan avaa tiedon, että kaikki on lähtöisin Tietoisuudesta ja sen halusta ja olemuksesta ilmentää ja kokea Itsensä. Kun havahdun persoonani sitoutuneesta ja rajoittuneesta todellisuudesta, avaudun Tietoisuuden rajattomille mahdollisuuksille. Silloin en enää näe itseäni uhrina ja voin vapautua persoonaani sitoutuneen minäni uskomuksista ja kokemuksista." Kuka minä olen Saaran paljastukset saivat Reetan mietteliääksi. "Minä en siis olekaan se minä, joka ajattelen olevani, Reetta totesi ihmetellen. Mikä tai mitä minä sitten oikeastaan olen?" "Nyt kysyit oleellisen kysymyksen, Saara riemastui. Kuka minä olen on kysymys, jota mystikot ovat kautta aikojen kysyneet itseltään, kun he ovat pohtineet maailmankaikkeuden ja ihmisen perusolemusta. Avain kysymykseen on tiedostaa, kuka tai mikä on se joka tiedostaa kaiken – tiedostaa sen mitä tässä juuri nyt tapahtuu, tiedostaa näkemänsä ja kokemansa. Eikä tämä ole ollenkaan niin vaikeaa. Asian voi oivaltaa tässä ja nyt, ilman vuosikausien opiskelua, meditaatiota tai terapiaa. Asia on oikeastaan niin yksinkertainen, että monimutkainen ja ehdollistunut mieli ei kykene sitä näkemään. Ajattelepa Reetta itseäsi eri ikäkausina. Oletko huomannut, että vaikka vanhenet, niin jollain merkillisellä tavalla koet kuitenkin aina olevasi sama. Tai jos tapaat pitkästä aikaa entisiä koulukavereitasi, niin koet heti ihanaa tuttuuden tunnetta – huolimatta siitä, että välissä on paljon vuosia ja että moni on saattanut muuttua fyysiseltä olemukseltaan paljonkin. Kyse on iättömästä itsestä, Tietoisuudesta joka tiedostaa Reetan ja kaiken muun. Sinä siis olet Tietoisuus, jolla on hetkellisesti rajoittunut kokemukseen Reetasta. Tai kun mieleesi tulee ajatus, niin kuka tai mikä tiedostaa tämän ajatuksen? Kuvitellessasi olevasi ainoastaan Reetta olet unohtanut todellisen ja ikuisen olemuksesi Olemisena ja Tietäjänä. Kun unohdat Itsesi, vaivut unenkaltaiseen tilaan jossa samaistut unen/elokuvan esittämään hahmoon, sen sijaan että tiedostaisit olevasi unen näkijä!" Saaran selostus sai Reetan hiljaiseksi. Ajatus tuntui mahdottomalta, mutta Saaran rauhallinen olemus tyynnytti Reetan luontaisen vastuksen halun. Reetta tiedosti, että kaikki mitä soti hänen omaa ajatusmaailmaansa vastaan, herätti hänessä pelkoa. Siksi hän joko vastusti sitä tai ei tahtonut tietää asiasta mitään. Reettaa oli häirinnyt, että Saara oli puhuessaan irtautunut kauaksi Reetan alkuperäisestä ongelmasta, ikään kuin sitä ei olisi olemassakaan. Toisaalta Saara oli heti aluksi sanonut, että ongelma ei ole koskaan se minkä kuvittelemme sen olevan. Saaran lempeän läsnäolon rohkaisemana Reetta uskaltautui päästämään irti oikeassa olemisen tarpeestaan. Yllättäen se tuntuikin tavattoman huojentavalla. "Viitsitkö vielä avata asiaa, Reetta pyysi. Jokin minussa tietää sinun puhuvan totta, mutta siitä huolimatta minun on vaikea ymmärtää. Minulla on vähän kuusta pudonnut tunne, aivan niin kuin olisin yllättäen hypännyt täysin tuntemattomaan maailmaan. Toisin kuin yleensä, se ei kuitenkaan pelota minua." "Suljepa hetkeksi silmäsi ja keskity vain kuuntelemiseen, Saara ehdotti. Päästä samalla myös irti ymmärtämisen tarpeesta. Silloin pystyt rentoutumaan, ja ymmärrys avautuu Tietoisuudessa, jonka ajatus Reetasta tuntuu peittävän. Aloitetaan kuitenkin siitä, että yrität ajatella Tietoisuutta." Reetta noudatti Saaran neuvoa. Tehtävä oli haastava, sillä kun Reetta yritti ajatella Tietoisuutta, vaipui hän unenomaiseen rauhan tilaan, jossa oli ihana olla. Aikansa yritettyään Reetta luovutti. Tietoisuutta ei voi ajatella"En mitenkään pysty ajattelemaan Tietoisuutta, Reetta tunnusti vähän hämillisenä. Kun yritän ajatella sitä, tunnen putoavani tyhjyyteen." "Aivan mahtavaa, Saara riemuitsi. Siitä juuri on kyse. Tietoisuus on kaiken ajattelemisen ulottumattomissa, koska Tietoisuus on kaiken Lähde. Mieli ei kykene tavoittamaan Tietoisuutta, koska se itse sijaitsee Tietoisuudessa. Tietoisuus itsessään on vailla objekteja, siksi sitä ei voi ajatella. Jatketaanpa harjoitustamme vielä seuraavalla vertauskuvalla: Maija nukkuu ja näkee unta, jossa hän kuvittelee olevansa Aino. Aino kävelee Helsingin kaduilla. Unessa kaikki tuntuu hyvin todelliselta. Aino, hänen ajatuksensa, kohtaamansa ihmiset, rakennukset ja tapahtumat ovat toden oloisia. Kun Aino ummistaa silmänsä, katoaa kaikki, mutta kun hän jälleen avaa silmänsä, palautuvat näkymät. Kerropa Reetta, kenen ajatuksia Aino ajattelee ja kenen silmin hän havaitsee ympäristöään." "No Maijanpa tietenkin, vastasi Reetta hämmentyneenä. Viittaatko vertauskuvallasi siis siihen, että minä olen samaistunut unen näkijän unihahmoon, kuvittelen siis olevani uneksittu hahmo vaikka olenkin unen näkijä." "Juuri niin, jatkoi Saara innostuneena. Unen näkijä ei kuitenkaan ole persoonasi, vaan Itsesi eli Tietoisuus, joka suuntautuu ja tiivistyy abstraktiin ajatukseen. Silloin ajatuksesta tulee objekti, johon Tietoisuus hetkeksi samaistuu. Kun tämä toistuu ymmärryksemme ylittävällä nopeudella ja intensiteetillä, samaistuu Tietoisuus ajattelemaansa kohteeseen ja kuvittelee olevansa se – tässä tapauksessa Reetta. Silloin tieto kaiken ykseydestä ja yhteydestä tuntuu katoavan. Kun Tietoisuus samaistuu rajalliseksi yksiköksi, saa se nimen ja muodon, jolle koko muu tietoisuus näyttäytyy itsen ulkopuolisena. Näin syntyy kokemus dualismista, ”minä ja muut” – maailmasta. Sen sijaan että Tietoisuus muistaisi olevansa kaikki, se unohtaa itsensä ja ajattelee olevansa erillinen yksikkö. Näin syntyy erillisyyden kokemus, jossa kaikki vaikuttaa olevan toisistaan erillistä ja riippumatonta. Tämän lisäksi on erillinen kadottanut yhteytensä Lähteeseensä, unohtanut että kaikella näkyvällä on yhteinen näkymätön pohja. Ei siis ole mikään ihme, että yksittäinen ihminen on aina jollakin tavoin pelossaan yrittäen selviytyä elämästä parhain päin." "Minulla on tunne niin kuin istuisin koululuokassa ja kuuntelisin uskonnon tunnin luomiskertomusta, Reetta huokaisi. Kertomuksestasi ei puutu enää kuin Jumala, joka karkotti Aatamin ja Eevan paratiisista! Minne sinä olet unohtanut Jumalan?" Saara kuuli Reetan kysymyksen sisältämän ironian, mutta ei ollut siitä moksiskaan. Hän oli itse tehnyt vuosikausia työtä tietoisuuteen liittyvien kysymysten kanssa eikä ihmetellyt lainkaan, että Reetta ei tuntunut istuvan samassa kärryssä hänen kanssaan. Tietoisuus on Kaikki …"Itse asiassa vertauskuva Jumalasta ja ihmisen karkottamisesta paratiisista kuvaa samaa asiaa, Saara jatkoi tyynesti. "Jumala on Tietoisuus, josta olen kertonut – kaikkea ohjaava Äly, joka ilmentää Itseä kaikessa. Kvanttifyysikot puhuvat nolla-pistekentässä, esoteerisessa kirjallisuudessa käytetään usein nimityksiä Korkeampi Itse tai Todellinen Itse. Nimi on kuitenkin ainoastaan muoto, jolla yritetään ilmentää sellaista jolla ei ole nimeä lainkaan. Tietoisuus on Kaikki-tietävä, omnipotentti ja omnipotenssi samanaikaisesti. On vain Tietoisuus, joka on yhtä kuin Oleminen: Minä Olen. Tämä tunnetaan minä´nä, joka on Onnellisuus, Rakkaus, Rauha, Kauneus ja Ymmärtäminen. Tietoisuus on siis Kaikki, joka hetkellisesti ilmentää itseään tiivistämällä tietoisuuden abstraktiin ajatukseen vailla objektia. Silloin ajatuksesta tulee objekti, joka Tietoisuus hetkellisesti kokee olevansa – Tietoisuus on hetkellisesti unohtanut oman Olemuksensa ja kokee olevansa objekti eli jotakin. Joissakin filosofioissa uskotaan, että tämä on erehdys joka on karkottanut ihmisen paratiisista, erehdys jonka vaikutuksesta paratiisi eli kaiken ykseys on kadotettu. Persoonan samaistuneen ”minän” näkökulmasta näin onkin, mutta kun erillinen itse on oivaltanut Itsensä, tietää olevansa itse etsimänsä, näkee Hän kaiken Tietoisuuden ominaisuutena ja haluna kokea Itsensä. Kaikella näkemällämme on siten näkymätön pohja, jota ilman mitään näkyvää ei olisi olemassa. Joka kerta kun ymmärrän, tiedostan Itseni ja olen Onnellisuus!" "Miksi Tietoisuus tai Jumala sitten ilmentää niin paljon kaikkea pahaa", Reetta ihmetteli Saaralle. …ja ”ei mitään”"Itse asiassa ajatus ja kokemus pahasta syntyvät ainoastaan silloin, kun Tietoisuus on samaistunut kohteeseensa ja unohtaa Itsensä. Kokemus erillisyydestä synnyttää itseensä samaistuneessa kohteessa pelon, mikä puolestaan johtaa kokonaisen pelon maailman syntyyn. Kuvittelepa mielessäsi televisio ruutu. Ruutu itsessään on tyhjä, mutta kun sille heijastetaan elokuva, kiinnittyy huomio elokuvaan. Elokuvan katsoja samaistuu elokuvan tapahtumiin ja sen hahmoihin ja kokee elokuvahahmojen tunteita. Kun elokuva loppuu, katoaa filmi ruudulta ja katsoja tiedostaa katsoneensa ainoastaan elokuvaa. Televisioruutu ei kuitenkaan muutu tai vahingoitu millään tavalla esitettävän elokuvan vaikutuksesta. Aivan samoin on elämän laita. Tietoisuus pysyy vahingoittumattomana ja muuttumattomana, vaikka se ilmentää itseään miljardein eri muodoin. Kun samaistunut hahmo havahtuu ja alkaa herätä, tiedostaa se olevansa Tietoisuus. Tietoisuus herää unestaan ja unihahmo ymmärtää olevansa itse etsimänsä. Silloin sen kärsimys loppuu. Kun unihahmo ei enää samaistu uneksimakseen hahmoksi, alkaa se nähdä Itsensä kaikessa. Kukaan, joka ymmärtää olevansa Kaikki, ei halua enää tämän jälkeen vahingoittaa ketään toista – koska kaikki on Itseä. Käsitteet Itsen tiedostaminen, Itsen oivaltaminen ja valaistuminen kuvaavat samaa asiaa. Tietoisuus on siten samanaikaisesti Kaikki ja ei mitään: kaikki on lähtöisin Tietoisuudesta ja sen kohdentumisesta. Samanaikaisesti Tietoisuus on täysin koskematon ”ei mitään”, mikään ei voi vahingoittaa sitä." Onko taivaallista elämää olemassa Reeta oli alkanut voida pahoin Saaraa kuunnellessaan. Vaikka Saara oli kehottanut häntä rentoutumaan ja päästämään irti halusta ymmärtää, ei Reetta kyennyt siihen. Omaa olemista eräänlaisena uni- tai elokuvahahmona oli vaikea hyväksyä. Koko todellisuuskuvan äkillinen murskautuminen oli Reetalle liikaa. Pahoinvointisuudesta huolimatta Reetta tunsi olonsa kuitenkin paremmaksi kuin Saaran luokse tullessaan. Väärinkohdelluksi tulemisen uskomus näytti saaneen lisävaloa ja Reetan sydän oli keventynyt, vaikka alkuperäinen ongelma ei vielä ollutkaan ratkennut. Saara vaistosi Reetan väsymyksen. Myös Saara itse oli pyörällä päästään. Asioiden lausuminen ja jakaminen toisen ihmisen kanssa oli hänelle aina syvällinen kokemus, joka vaati lepoa laskeutuakseen ja sulautuakseen sitten lähteeseensä.
"Mitäpä jos tapaamisemme olisi tällä erää tässä, Saara ehdotti. Taidamme molemmat olla uupuneita ja tarvitsemme vähän aikaa esille tulleiden asioiden sulattamiseen. Minulta on kulunut vuosia oivaltaa, että taivaan luomisella maan päälle ei suinkaan tarkoita erillisen paratiisimaisen tilan luomista maailmaan, vaan oman tietoisuuden avautumista sille mitä jo olemme. Kun kerran olen oivaltanut olevani itse etsimäni, Tietoisuus joka ilmentää itseään Saarana ja miljardeina muina muotoina, en voi enää uudestaan kadottaa Itseäni ja unohtaa alkuperääni. Silloin kokemukseni Saarana muuttuu automaattisesti ilman että minun täytyy tehdä mitään. Samoin uskomukseni epäoikeudenmukaisuudesta ja väärästä kohtelusta muuttuvat, jolloin kokemukseni ulkopuolestakin vaihtuu vähän kerralla kaiken yhteyden kokemukseksi. Epäoikeudenmukaisuus ja väärin kohdelluksi tuleminen ovat niin voimakkaita kokemuksia ja tuntemuksia, että tallentuvat alitajuntaan kaunana niin kuviteltua aiheuttajaa kohtaan. Jotta kaunasta voi vapautua, on välttämätöntä kysyä itseltä kysymystä ”kuka minä olen”. Kun kysymys on löytänyt vastauksen, liukenee se tietoisuuteen ja silloin tapahtuu ihme: kysyjä oivaltaa olevansa Tietoisuus. Tietoisuudesta käsin tarkkailtuna näyttäytyvät epäoikeudenmukaisuus ja väärä kohtelu uudessa valossa – ja silloin niistä on mahdollista vapautua." Saara ja Reetta olivat iloisia uudelleen avautuneesta yhteydestä, olivathan he lapsina olleet täysin erottamattomat. Onnellisina mutta väsyneinä he päättivät tavata viikon päästä uudestaan. Jatkuu seuraavassa Tuulahduksessa…
0 Comments
Your comment will be posted after it is approved.
Leave a Reply. |
YlläpitäjäTuulikki Harmia-Pulkkinen: AihealueetArkisto
March 2017
|