Arvo itsessämme - itsetunto ja sen ydin

Terve itsetunto perustuu oman arvonsa tunnistamiseen. Usein itsetunto samaistetaan persoonalliseen olemukseemme ja ”vanhassa maailmassa” itsetunto miellettiin usein itsetietoisuudeksi, joka ei ollut hyväksyttävä ominaisuus ihmisessä.

”Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa” ja muut vastaavat sananlaskut kertovat kulttuuristamme, jossa paheksutaan itsensä esille tuomista. Itseään arvostava ihminen on vapaa kaikesta arvostelusta, oman arvon tunnistaessaan hän tunnistaa sen kaikessa luodussa. Itsetuntoinen ihminen on avoin ja vapaa, hänestä säteilee sisäistä arvoa ja valoa, joka vetää muita puoleensa.

Itsetietoisuus puolestaan on egollisen, erillisen mielemme luoma ominaisuus, joka pohjimmiltaan perustuu pelkoon omasta arvottomuudesta. Siinä missä itsetuntoinen on avoin ja rajaton, tarvitsee itsetietoinen rajoja itsensä suojaamiseksi. Rajat ovat sekä tie että mahdollisuus. Ne kuuluvat ihmisyyteen ja tarpeeseemme tiedostaa itsemme itsenäisinä, vapaina ihmisinä. Rajat luovat raamit, joiden sisällä voimme tehdä tietoista työtä itsemme kanssa. Kun uhmaikäinen lapsi ja murrosikäinen nuori uhmaavat heille annettuja normeja, murtautuvat he ulos siihenastisista rajoistaan. Rajojen murtuminen luo tilaa itsenäisen minäkuvan muodostumiselle, jota ilman ihminen on kuin tuuliajolla oleva lautta, joka ei löydä omaa reittiään vaan on toisten ajatusten ja tunteiden manipuloitavissa. Rajojen rikkominen ja rakentaminen on tärkeää, jotta ihmisen tahdon voima saa perustan josta ponnistaa.

Rajoituksista vapautuminen

Asettamalla rajat itsellemme luomme tilan, jossa voimme sukeltaa sisimpäämme ja kohdata rajojemme sisälle rakentuneita rajoitteita. Rajoitteita ovat kaikki ne mieleen tallentuneet ajatukset ja uskomukset, jotka tiedostamattani ohjaavat elämäämme. Ne ovat eräänlainen sisäämme rakennettu ohjelmointi, joka käyttää valtaansa niin kauan kunnes olemme läksymme oppineet. Paras indikaattorimme rajoituksistamme on keho, joka reaktioillaan ja vaivoillaan ilmentää mieleemme tallentuneita rajoitteita.  Aloittaessamme kuvanveistäjän matkamme sisimpäämme, nousee alitajunnasta esille muistoja ja kokemuksia ihmisistä ja tilanteista, joiden olemme kokeneet satuttaneen itseämme.  Antamalla anteeksi meitä loukanneille ihmisille vapautamme itsemme asioista tai ihmisistä, joiden koemme kahlinneet meitä.  Kaikki anteeksianto on syvimmiltään anteeksi antoa itselleen: heräämme askel askeleelta näkemään, että olemme loppujen lopuksi itse vetäneet kaikki elämämme tapahtumat puoleemme. Koska näköalamme on kapea, saattaa oman osuutensa näkeminen ja hyväksyminen kaikessa itselle tapahtuvassa olla vaikeaa. Omassa vapautustyössämme edetessämme laajenee näköalamme ja tulemme tiesoiksi yhteydestämme, siitä kuinka kaikki on yhteydessä kaikkeen. Yksikään ajatuksemme ei ole merkityksetön, sillä jokainen niistä osa yhteistä kenttää ja vaikuttaa siihen, millaiseksi elämämme muodostuu.

Arvottomuus ja itsetunto

Omassa työssäni törmään yhä uudelleen ja uudelleen syvälle ihmisen sisimpään piiloutuneeseen arvottomuuden tunteeseen. Uskon, että se on kaiken elämässä ilmentyvän kärsimyksen perimmäinen syy.  Arvottomuus on heijaste erillisyyden ajatuksestamme ja tunteestamme, siitä että emme kykene näkemään ja kokemaan todellista arvoamme: jokainen meistä on osa suurta, kosmista viisautta ja älyä, tai toisin ilmaisten: jokainen meistä on osa Jumalasta. Jokaisella meistä on oma tärkeä tehtävämme kokonaisuudessa. Olemme niin suuria ja arvokkaita, että jos ymmärtäisimme sen, emme koskaan enää kokisi arvottomuutta ja pelkoa. Tie oman arvon tiedostamiseksi käy purkamalla ne rajoitteet, jotka estävät meitä näkemästä aurinkoamme.

Ajatus omasta arvottomuudesta syntyy useimmiten varhaisessa vaiheessa elämää jonkin omaa sisintä loukanneen kokemuksen jälkeen: nöyryytys, mitätöinti, hylkäys ja häpäisy ovat kokemuksia, jotka koteloituvat alitajunnan ytimeen. Arvottomuuden tunne voi syntyä myös kokemuksesta, että ei tule kuulluksi ja nähdyksi. Suljemme sisäämme paljon asioita, jotka ruokkivat arvottomuuden kokemusta.

Huono itsetunto heijastaa arvottomuuden tunnetta, joka ilmentyy elämässämme mitä moninaisimmin muodoin, usein niin hyvin piilotettuna, että sitä on vaikea tunnistaa. Torjutuksi ja hylätyksi tulemisen pelko pohjautuvat oman kokemukseni mukaan arvottomuuteen ja sitovat meitä toisiin ihmisiin. Jotta emme tulisi torjutuiksi tai hylätyksi, rakennamme mitä moninaisimmin muodoin riippuvuuden verkosta: sidomme tiedostamattamme ihmisiä itseemme mitä erilaisimmin keinoin. Syyllistäminen ja syyttäminen sekä vetäytyminen ja alistuminen ovat saman kolikon kääntöpuolia. Hyökkääminen, arvostelu, toisen ihmisen mitätöinti ja nöyryytys ovat tapoja, joilla me ihmiset itse asiassa ilmaisemme avun pyyntömme. Tarve miellyttää ja olla avuksi voivat yhtälailla perustua tarpeeseen sitoa toisia ihmisiä. Nämä kaikki pitävät sisällään pyynnön: älä jätä minua, näe ja kuule minut, osoita minulle, että arvostat ja välität minusta. Avun pyynnön kuuleminen arvostelun takaa on vaativaa ja siihen kykenee vain, jos on ensin puhdistunut omista esteistään ja tiedostaa oman arvonsa.

Riippuvuus

Olin kuvitellut, että olisin omassa elämässäni kohdannut jo ne muistot, jotka aiheuttavat torjutuksi tulemisen pelkoa. Hämmästyin, kun pääsin jälleen kerran kohtaamaan täysin tiedostamatonta itsessäni. Uskaltauduin taannoin puhumaan puolisolleni asiasta, joka oli pitkään vaivannut minua. Puolisollani on ollut tapa, joka ei tuntunut minusta hyvältä ja pelkäsin, että siitä puhumalla joutuisin kohtaamaan hänen torjuntansa ja vetäytymisen puhumattomaan tilaan. Näin osittain kävikin. Olemalla rohkea ja puhumalla torjutuksi tulemisen pelostani huolimatta löysin samalla jotain todella arvokasta. Ymmärsin, että puhumattomuudella rakensin riippuvuutta puolisostani ja hän puolestaan teki samaa omalla, täysin erilaisella tavallaan. Vaikka emme lausuisi ajatuksiamme julki sanoina, ovat ne koko ajan vaikuttamassa yhteisessä kentässämme ja rakentavat rajoja välillemme. En ollut kyennyt näkemään omaa tarvettani sitoa puolisoani, enkä ollut nähnyt omaa pelkoani tulla torjutuksi. Olin nähnyt vain hänen tapansa enkä lainkaan sen yhteyttä minuun. Olimme molemmat rakentaneet rajoja ja rajapintamme kohdatessa saimme purettua esteitä, jotka luovat rajoja.

Avoin mieli

Avoin mieli on kuin virtaava joki; se ei tarvitse rajoja virratakseen ja jokainen yritys rajata sen virtausta aiheuttaa kitkaa. Kun ensin asetamme omat rajamme, jonka sisällä on turvallista tehdä työtään itsensä kanssa, vapaudumme rajoistamme. Rajoistaan ei pääse eroon purkamalla niitä, mutta purkamalla omat esteensä rajojensa sisällä alkavat rajamme murentua itsestään. Avoin mieli on rakastava mieli, joka näkee kaikessa itsensä. Pienillä eleillä kuten hymyllä ja huomioivalla kosketuksella, sanoilla kuten kiitos ja anteeksianto sekä teoilla kuten avun tarjoaminen arkipäivissä asioissa saamme muutoksia aikaan itsessämme, jolloin maailmakin muuttuu rajattomuudeksi. Rajaton maailma on elämälle avoin ja siinä jokainen tiedostaa arvonsa luojan luomana ihmeenä.