Golf-kenttä elämän näyttämönä

Oli sunnuntaiaamu. Petrus loikoili sängyssä avoimesta ikkunasta kuuluvan linnun laulun huumaamana. Kun kirkon kellot löivät kahdeksan lyöntiä, Petrus havahtui unenomaisesta tilastaan ja muisti sopineensa golf-kierroksesta hyvän ystävänsä kanssa. Petrus oli harrastanut golfia jo yli kymmenen vuoden ajan, mutta erityisesti viimeisen vuoden ajan hänestä oli alkanut tuntua, että hän oli pääsemässä pelin salaisuuden jäljille.

Oli sunnuntaiaamu ja aikaa vain olla

​Päivä aukeni aurinkoisena, ja aamujoogan ja hyvän aamiaisen jälkeen Petrus seisoi ensimmäisellä tiiauspaikalla valmiina pelin haasteisiin. Oli Petruksen ystävän vuoro aloittaa peli. Ystävän harmiksi pallo kaartoi vasemmalle väylän viereiseen metsikköön. Kun Petrus asettui tiiauspaikalle, vakuutteli hän itselle, että ei ainakaan tee samaa virhettä kuin ystävänsä. Vaan kuinka kävikään, hänen pallonsa lensi samansuuntaisesti – ja laskeutui metsän puolelle ystävän pallon viereen! Huono alku jatkui haparointina seuraavissa lyönneissä, ja ”huipentui” kolmeen puttiin ensimmäisellä viheriöllä. 

Ajatuksen voima

Vihan poikasen alkoi nostaa päätään Petruksen sisimmässä. Miksi ihmeessä en osaa ottaa käyttöön sitä osaamista, joka minulla on, hän kysyi itseltään. ”Miksi toistuvasti menen vanhaan epävarman pelaajaan muottiin ja väärään empatiaan: kun toinen pelaa huonosti, alan toimia samalla lailla”.

​Peli eteni vaihtelevasti. Eniten Petrusta ihmetytti, että kaikki mitä hän yritti välttää, tuntui toteutuvan. Jos hän ajatteli välttävänsä bunkkerin, niin pallo useimmiten päätyi juuri siihen. Jos hän puolestaan halusi välttää edellisten kierrosten virheitä, ne toteutuivat. Tuntui, että kaikesta harjoittelusta huolimatta menneisyys tuntui toistavan itseään, väylä väylän ja kierros kierroksen jälkeen.

Väärä empatia

​Petrusta alkoi todella sisuunnuttaa. Mikä ihme estää minua tekemästä sitä minkä tiedän osaavani ja miksi ihmeessä olen yliempaattinen, hän ihmetteli itsekseen. ”Mikä saa minut lyömään huonon lyönnin kun ystäväni tekee sellaisen”. ”Ja kun ystäväni pelaa huonon väylän niin miksi itse pilaan oman väyläni viimeistään putatessani, ja teen saman tuloksen kuin ystäväni”? Sisimmässään Petrus tiesi, että todellinen empatia ja myötätunto eivät ole toisen kärsimykseen ja virheisiin osallistumista, mutta siitä huolimatta hän huomasi tekevänsä juuri niin.

Golfkenttä elämän näyttämönä

Läsnäolon voima

Kierroksen puolessa välissä Petrukselle tarjoutui tilaisuus hengähtää taukotuvan kahvilassa. Samalla hän käytti tilaisuutta hyväkseen ja harjoitteli läsnäoloa hengittämällä tietoisesti.  Petrus teki mielikuvaharjoituksen, jossa hän ulos hengittäessään puhalsi pois vanhat väylät ja epäonnistumiset. Tauon piristämänä hän aloitti toisen puolen kierrosta kuin uutena miehenä. 

​Peli alkoikin yllättäen sujua avain toiseen malliin. Lyönnit sujuivat kuin itsestään, ja ennen kaikkea pelaaminen tuntui helpolta ja hauskalta. Edes alkanut sade ei pilannut hänen hyvää tuultaan. Oli kuin aivan uudenlainen voima olisi kuljettanut ja kannustanut Petrusta eteenpäin. Petrus huomioi, että ystävän peli ei tuntunut hänestä enää yhtä tärkeältä ja tuntui myös, että tarve osallistua ystävän peliin, oli se sitten huonoa tai hyvää, oli muuttunut. Hän ei myöskään tuntenut tarvetta voittaa ystäväänsä, riitti että hän oli läsnä itselle ja oli mukava ja osallistuva pelikaveri. Oli hauskaa harrastaa mieluista peliä yhdessä ystävän kanssa ja jakaa samalla toinen toisilleen kokemuksia viimeaikaisista tapahtumista.

Jotain pielessä

Yhtäkkiä tapahtui kuitenkin jotakin todella yllättävää. Juuri kun Petrus oli hienon avauksen jälkeen lyömässä palloaan, hän näki kentän toisella puolella olevan ystävänsä heiluttavan varoittavasti käsiään ja huutavan jotain mitä Petrus ei pystynyt kuulemaan. Ystävän olemus kuitenkin viestitti Petrukselle, että jotain oli pielessä, ja kun Petrus käänsi katseensa ystävän viittailun suuntaan, näki hän golfkärrynsä lähteneen liikkeelle kohti edessä olevaa jyrkännettä. Petrus lähti juoksemaan kärryn perään ja luuli välillä jo saavansa sen kiinni, mutta jostain selittämättömästä syystä Petrus ei kyennyt juoksemaan täysillä kärrynsä perään, ja niinpä kärry lähestyi kiihtyvällä vauhdilla jyrkännettä, jonne päädyttyään se kaatui, nousi ilmaan ja takaisin maahan iskeydyttyään lopetti matkan teon. Kun Petrus pääsi kärrynsä luokse, näki hän edessään golf-bagistä ulos lentäneet ja levittäytyneet golf-varusteet sekä vähän kauempana lojuvan kärryn akun. Se oli rytäkässä päässyt irti liitoksistaan. Tavaroiden etsimiseen ja takaisin lajitteluun meni oma aikansa eikä ystävä Petruksen hämmästykseksi tullut häntä auttamaan. Kun varusteet viimein olivat koossa, yritti Petrus liittää kärrystä irronneen akun takaisin paikoilleen. Petruksen hämmästys oli suuri, kun johdon päitä yhdistettäessä ilmaan sinkosi kipinöitä ja seuraavassa hetkessä koko akku alkoi kiehua ja savuta.

Ystävä tuli ihmettelemään, eikö Petrus todellakaan ollut pystynyt juoksemaan kovempaa saadakseen kärryä kiinni. Petrus oli kysymyksestä vähän närkästynyt ja selitti sateen liukastaman nurmen ja kallion estäneen häntä juoksemasta täysillä. Samalla Petrus ihmetteli mielessään, miksi ystävä itse ei ollut juossut apuun. 

Vapaus ja ilo olivat kadonneet

​Kun pelikierros vihdoin pääsi jatkumaan, oli Petruksen juuri kokema vapaus ja ilo kadonneet savunneen akun lailla ilmaan. Peli alkoi takkuilla ja pelimotivaatio tuntui kadonneen, vaikka Petrus yritti unohtaa tapahtuneen – eihän loppujen lopuksi ollut kysymys kuin golf-kärryn vahingoittumisesta. Petruksen sydän ei tuntunut olevan asiasta samaa mieltä: se sykki kiivaasti eikä tuntunut millään rauhoittuvan. Petrus tiedosti, että jokin hänessä pelkäsi ja sai sydämen hakkaamaan, vaikka hän rationaalisesti ajatellen tiesi, että ei ollut mitään hätää. Lopulta Petrus ehdotti ystävälleen kilpailua viimeisille väylille ja kilpailun tuottaman jännityksen turvin Petruksen epämukava olotila katosi ja pelikin parani jonkin verran. 

Tiedostamaton mieli alkaa avautua

Koko tapahtuma tuntui painuvan unohduksiin, kunnes Petrus muutama päivä tapahtuman jälkeen tapasi vanhan kouluaikaisen ystävänsä. Ilta sujui mukavasti viinin maistelun ja kortin peluun parissa. Pelin edetessä ystävä alkoi muistella kouluaikoja ja heidän yhteisiä pelejään, milloin minkäkin lajin parissa. Jutustelun parissa mieleen palautui muistoja kilpailuista, joissa voittaminen oli tuntunut elintärkeältä. Häpeäkseen Petruksen mieleen nousi kuvia, joissa hän keinoja kaihtamatta oli halunnut olla voittaja. Sana vilpillisyys häivähti hetkeksi Petruksen tietoisuuteen, mutta katosi kun he ystävän kanssa nauroivat nuoruuden hullutteluilleen. Pojat on aina poikia ja pieni hulluus kuuluu nuoruuteen, he totesivat kuin yhdestä suusta ja nostivat maljan onnistumisille nuoruuden mittelöissä.

Kotiin tultuaan Petrus avasi TV:n ja katseli aikansa kuluksi MM jalkapallo-ottelua, jonka lähetysaika ei olisi sopinut normaaleihin kuvioihin. Petruksen vaimo oli kuitenkin lasten kanssa appivanhempien mökillä ja niinpä hän nautti mahdollisuudesta kenenkään häiritsemättä katsoa jalkapalloa myöhään yöllä – olihan kesäloma eikä edes tarvetta aikaiseen aamuheräämiseen. Petruksen olo oli mukavasta kaveri-tapaamisesta ja perhevapaasta huolimatta vähän epämukava, ja hän päättikin korjata tilanteen hakemalla jääkaapista olutpullon ja vähän ruokaa seurakseen TV-katsomoon. Petrus ei osannut kuitenkaan oikein nauttia ottelun seuraamisesta, vaikka kyse oli MM-kisojen semifinaali. ”Mikä ihme minulla oikein on”, hän ihmetteli itsekseen. ”Miksi en osaa innostua entiseen tapaan, jolloin suorastaan elin pelin nostattamasta jännityksestä”.

• -    Haluatko oikeasti tietää, mikä sinua vaivaa?

Petrus ei ollut usko silmiään. Hän tiesi olevansa yksin kotona, mutta äänen suuntaan katsoessaan hän näki vanhan miehen istuvan olohuoneensa nurkassa. Painu vittuun siitä, oli Petruksen suusta jo pääsemässä, mutta jokin miehen rauhallisessa olemuksessa sai Petruksen nielemään sanansa.

• Kuka hemmetti sinä oikein olet ja mitä teet minun kotonani, Petrus kysyi käskevästi. 

Hyökkään - ja pidän pelon piilossa

Petrus oli peloissaan, mutta huomasi, että käyttäytymällä vähän hyökkäävästi hän ikään kuin pysyi kasassa ja sai pidettyä pelon ulkopuolellaan.

• Älä sitä pohdi, et kuitenkaan ymmärtäisi. Sinä esitit äsken kysymyksen ja minä tulin tänne auttaakseni sinua löytämään vastauksen, vieras vastasi.

Vieras ei tuntunut olevan moksiskaan Petruksen tuittuilusta. Vieraan ystävällisen rauhallinen olemus sai Petruksenkin rauhoittumaan eikä ventovieraan ihmisen keskiöinen läsnäolo olohuoneessa tuntunutkaan enää oudolta. Petrus malttoi istua hetken vaiti. Kun vaitioloa oli kestänyt hetken verran, alkoi Petrus yllätyksekseen itkeä. Tuntui, kuin vuosia hartioilla asunut kuorma hänen hartioillaan olisi alkanut hellittää. Oli outoa ja samalla tavattoman helpottavaa, että yhtäkkiä ei ollutkaan tarve puolustautua tai hyökätä, selittää tai tietää yhtään mitään.

Kuori alkaa murtua

• Mitä ihmettä minulle on tapahtumassa, Petrus sai viimein kysyttyä. Istun omassa olohuoneessani vetovieras seuranani ja alan itkeä. En ole ollenkaan oma itseni ja huomaan, että sinun läsnä ollessasi se tuntuu tavattoman helpottavalta. Tämä ei todellakaan ole normaalia.
• Entäpä, jos se mitä koet, onkin normaalia, vieras uteli.
• Tarkoitatko, että olen oikeasti epänormaali, Petrus kysyi varovasti. Vieraan kanssa täytyy sittenkin olla vähän varovainen, jotta ei paljastuisi, ääni Petruksen sisällä varoitteli.
• Pelkäät paljastumista, vieras sanoi kuin Petruksen ajatukset lukien. Olet koko ikäsi rakentanut eräänlaista vale-minää, persoonaa joka haluat ja kuvittelet olevasi. Olet kuitenkin heräämässä unestasi ja siksi olet alkanut ihmetellä monia asioita ja esität kysymyksiä. Olet varmaakin kuullut sanonnan, että ei kysyvä tieltä eksy. Minä olen tullut oppaaksesi jotta löytäisit tien takaisin omaan kotiisi.
• Mutta minähän olen kotonani, sanoi Petrus hieman huvittuneena. En minä siihen opasta tarvitse, osaan kyllä ihan itse, olenhan jo iso poika, Petrus vitsaili.

Tuomitessani tuomitsen itseni

Vieraan vaietessa Petruskin vaikeni. Omat vitsit tuntuivat vieraan läsnä ollessa ontoilta. Oma käyttäytyminen alkoi vähän hävettääkin. Juuri hetkeä aiemmin koettu helpotus ja turvallinen läsnäolo tuntuivat katoavan, kun Petrus oli irvaillut vieraastaan.

• Huomaatko, kuinka nopeasti hetkellinen vapautuminen ja rauha katoavat, kun persoona ja sen totutut tavat nousevat esiin, vieras jatkoi rauhallisena. Heräämisellä ja kotiin tulemisella tarkoitin heräämistä todellisuuteen, siihen mikä sinä oikeasti olet. Vale-minäsi on egon ohjaama vanki, joka omaan persoonaansa uskoessaan suojelee egoa – auttaa sitä pysymään vallassa. Egon vallan himo on niin suuri, että kun hetkeksikään tulet ulos kuorestasi ja koet hitusen siitä mitä oikeasti olet, niin ego asettuu heti vastahyökkäykseen ja saa sinut sanomaan asioita, jotka pitävät sinua persoonasi vankina.
• Ollakseni rehellinen, olen itsekin ajatellut samaa, Petrus myöntyi. Itse asiassa kun taannoin olin pelaamassa golfia ystäväni kanssa ja kun tänä iltana tapasin vanhan koulukaverini, jäin ihmettelemään itseäni. Tuntuu kuin pelaisin jonkinlaista roolipeliä, jossa suorittamalla, pelaamalla ja voittamalla, saavuttamalla jotakin, etsin arvoa itselleni ja haen arvoa heidän silmissään. Aiemmin se tuntui onnistuvankin. Koulukaverini herätti mielessäni muistot nuoruudestani, jolloin minulla oli melkein pakonomainen voittamisen tarve. Työelämässä olen kokenut samantapaisia asioita, vähän erilaisessa muodossa. Olen tavoitellut asioita ja jotta tavoitteeni ovat toteutuneet, olen välillä käyttänyt vilpillisiäkin keinoja. 

Ääneen lausuttu tunnustus oli kuin veitsen viilto Petruksen sydämessä. Petruksen koko olemus murtui, kun hän tiedosti, että oikeastaan hänen koko elämänsä oli ollut valhetta. Jälkikäteen katsottuna olivat vilpit ja valkoiset valheet kuin nuppineuloja heinäkasassa. Koko heinäkasa tuntui nyt mädältä, joltakin jota hän merkillisellä tavalla oli rakentanut ja suojellut koko elämänsä.

Jatkuva hätä

• Olen kuin mätä heinäkasa, jonka olen pelini avulla koittanut saada näyttämään arvokkaalta, Petrus tunnusti. En oikein itsekään ymmärrä, miksi olen toiminut niin kuin olen toiminut. Tuntuu, niin kuin minulla olisi jatkuva hätä: jos en suojelisi sitä mitä olen rakentanut, on uhka että kaikki hajoaa. Tämä uhka on välillä niin kauhea, että tunnen olevani oikeutettu tekemään mitä vain, jotta se säilyisi. Säilyttämällä se annan myös turvan perheelleni, ystäville ja työtovereille, siksi kaikki keinot jotka eivät vahingoita ketään muita, tuntuvan olevan sallittuja.  Nyt kun puhun sinulle heinäkasastani, näen sen kuitenkin toisin, se tuntuu jollakin tavalla epätodelliselta enkä näe vanhassa toiminnassani mitään järkeä. Itse asiassa toimin nykyään hyvin toisella tavoin kuin nuorempana, mutta jollakin tavoin tuntuu menneisyys seuraavan minua ja pysyvän minussa kiinni kuin iilimato. Myönnän kyllä, että nuorempana toimin aina silloin tällöin valheellisesti säilyttääkseni omakuvani ja saadakseni asioita. Olen kuitenkin muuttunut enkä enää edes oikein tunnista tätä nuorempaa minääni ja silti se tuntuu olevan edelleen osa identiteettiäni. 
• Kylläpä kuvasit egon toimintaa hienosta, uusi ystäväni huudahti riemastuneena. Omia sanojasi lainatakseni olet todellakin löytänyt neulan heinän suovasta. Ego saa sinut samastumaan persoonaasi, jota osasit varsin ansiokkaasti verrata heinäkasaan. Ego ohjaa näkemään itsesi arvokkaana ja heinäkasa on vertauskuva valeminuudelle, jonka avulla ego pitää yllä oman olemassaolonsa. Kun havahdut näkemään, että heinäkasasi on mätä, niin kuin äsken niin oivallisesti kuvasit, on ego hädissään ja tekee kaikkensa suojellakseen itseänsä. Kun pari päivää sitten pelasit golfia ystäväsi kanssa ja pelisi alkoi sujua kuin tanssi, oli egosi hädissään. Se pelkäsi paljastuvansa ja projisoi syyllisyytensä sinuun, jolloin tiedostamattasi annoit golf-kärrysi vahingoittua ja palasit vanhaan muottiisi huonosta pelistä.

Minulla ei ole mitään hätää

• Nyt en kyllä oikein ymmärrä. Tarkoitatko, että golf-kärryn vahingoittuminen ei ollutkaan sattuma, vahinko joka tapahtui minusta riippumatta?

Ei ole sattumaa

• Mikään ei ole sattumaa rakas ystäväni, sinä ja näkemäsi maailma ette ole toisistanne erillisiä. Kaikki mitä näet maailmassa ja mikä tuntuu tapahtuvan sinulle, tapahtuu itse asiassa sinussa. Kaikki on mielessäsi, jonka ajattelet olevan sinun omasi ja erillinen kaikista muista mielistä. Kaikki tapahtuu kuitenkin sinun mielessäsi ja kaikki kokemasi on omaa elokuva-produktiotasi. Tähän perustuu heräämisesikin mahdollisuus: heräät omasta elokuvaunestasi, kun annat menneisyyden tapahtumien puhdistua mielestäsi. Silloin mieleesi tulee tilaa todellisen Itsesi kokemiselle, joka on jotain aivan muuta kuin kuvaamasi heinäkasa. Palatakseni tapahtumiin golf-kentälle, niin golf-kärrysi vahingoittuminen ja sitä seurannut mielialan ja pelitason romahtaminen oli egon peliä. Vaikka et huomannut, niin pelästyit kun pelisi yhtäkkiä oli alkanut sujua hyvin. Tiedostamattomalla tasolla pelkäsit myös pelitoverisi reaktioita ja olit näkevinäsi hänessä lievää hermostuneisuutta ja tuomitsevuutta, jonka kuvittelit liittyvän sinuun. Täysin ei-tietoisesti pelkäsit paljastuvasi ja tulevasi rangaistuksi, ja jotta vältyit siltä, rankaisit itse itseäsi golf-kärrysi vahingoittumisen muodossa. Uskottelit itsellesi, että et saanut kärryä kiinni nurmikon liukkauden vuoksi ja että pelkäsit kaatuvasi, mutta siinäkin huijasit itseäsi.

Menneisyydestä peseytymistä

• No voihan villat, kuulin itseni melkein huutavan. 

Auttajan sanat kuulostivat Petruksen korvissa epätodellisilta, suorastaan mahdottomilta uskoa, mutta sisimmässään Petrus tiesi uuden ystävänsä puhuvansa totta.

Paljastumisen pelko

• Pelkäsin siis paljastuvani, Petrus jatkoi arasti. Jokin sinussa on saanut minut avautumaan ja rohkenin äsken puhua nuoruudestani ja vilpillisyydestä, tarpeestani ja suoranaisesta intohimostani toteuttaa asioita ja saada haluamani. En ole vuosiin edes ajatellut mennyttä toimintaani, se tuntuu painuneen unohduksen syvään kellariin ja jos se olisi noussut tietoisuuteni, niin tuskin olisin rohjennut puhua siitä kenenkään kanssa. Nyt kuitenkin tuntuu, kuin olisin noussut katsojaksi heinäkasani yläpuolelle ja vihdoin rohkenen katsoa sitä ilman pelkoa ja häpeää. Onko todellakin niin, että olen pelannut huonosti ja estänyt itseäni onnistumasta, jotta en paljastuisi vilpilliseksi huijariksi.

Sanat huijari ja vilppi saivat Petruksen itkemään. Häpeä jonka olemassa olon hän oli juuri kieltänyt, pääsi vihdoin ulos kellaristaan. Kyyneleet virtasivat valtoinaan pitkin Petruksen kasvoja. Jostain kellarin uumenista kuului sanat, että aikuinen mies ei itke, mutta Petrus ei ottanut ohjetta kuuleviin korviinsa vaan antoi itsensä itkeä. Itkua riitti, tuntui kuin koko menneisyyden tukahdutut tunteet olisivat vuolaan kaivon tavoin päässeet virtaamaan. Kului tunti ja toinenkin, kunnes Petrus kykeni puhumaan uudestaan.

Kaikilla on koti

Rakkauden kaipuu

• Olen epätoivoisesti metsästänyt rakkautta, sai Petrus viimein sanottua. Olen yrittänyt ja yrittänyt, tavoitellut rakkautta kaikin mahdollisin keinoin. Luulin, että osaamalla ja saavuttamalla jotakin, tulemalla hyväksi ja arvostetuksi, saavuttaisin toisten arvotuksen ja rakkauden. Huomaan nyt, että en ole janonnut mitään muuta niin paljon kuin rakkautta, ja että mihin ikinä olen ryhtynytkin, on sen alla piillyt aina halu tulla rakastetuksi. Ja koska menneisyydessä olen tehnyt vilppiä tullakseni rakkauden arvoiseksi, pelkään yhä sen paljastumista. Pelkään, että minulle rakkaat ihmiset hylkäisivät minut, jos he näkisivät mikä oikeasti olen. Siksi en uskalla onnistua, varsinkaan peleissä, koska silloin tekisin itseni näkyväksi; paljastuisin ja tulisin rangaistuksi. Jotta en tulisi rangaistuksi ja hylätyksi, rankaisen mieluummin itse itseäni muun muassa epäonnistumalla ja häviämällä. Ja samalla kuitenkin janoan onnistumista, voittamista ja saavuttamista, jotta vihdoin tulisin rakastetuksi.

Sydämensä tyhjennettyään Petrus alkoi itkeä uudestaan – itkua omasta arvottomuudesta, kaipuusta, joka ei tuntunut koskaan loppuvan. Petrus itki nuorta itseään, joka epätoivoisesti halusi voittaa tullakseen rakastetuksi. Hän itki myös nuorta itseä, joka tunsi tulleensa epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi ja haki kompensaatiota saavuttamalla asioita, asettamalla itselle tavoitteita, kilpailemalla uneksien voitosta: hetkestä, jolloin epäoikeudenmukaisuus kääntyisi voitoksi ja hän vihdoin olisi arvostettu ja hyväksytty. 
Kuin pieni lapsi hakeutui Petrus uuden ystävänsä lähelle ja hetken arasteltuaan heittäytyi tämän syliin. Kuin tuutulaulun kuuli hän ystävänsä hiljaiset sanat korvissaan:

• Olet itse hylännyt itsesi kun kauan, kauan sitten uskoit hylänneesi Alkulähteesi, Rakkauden. Luulit menettäneesi sen ja olet elämä elämältä etsinyt sitä epätoivoisesti yhä uudestaan ja uudestaan. Egon ohjelmoimana olet etsinyt sitä itsesi ulkopuolelta, luullut saavuttavasi sen tulemalla joksikin, saavuttamalla jotakin, voittamalla ja olemalla sankari, edes hetken verran. Tässä roolissa sinulla ei ole kuitenkaan ole koskaan ollut hyvä olla, edes golf-kenttä ei ole tarjonnut sinulle täyttymystä jota etsit. Kuitenkin olet palannut sinne aina uudelleen ja uudelleen täyttymyksen toive sydämessäsi. Huomaat kuitenkin erehtyneesi, sillä mikään maailmassa ei tuo sinulle kadotetuksi luulemaasi rakkautta takaisin. Olet kuitenkin heräämässä ja nyt pystyt näkemään, että kaikki rakentamasi on illuusio, joka syntyi kadotettuasi itsesi. Olet uskonut tehneesi vilppiä ja pelännyt paljastumista ja rangaistuksi tulemista, mutta nyt tiedät sen olevan ainoastaan egon peliä. Egon, joka pelkää paljastuvansa ja projisoi syyllisyyteensä sinuun. Heinäkasasi on todellakin vain heinää, joka rakkauden tulessa palaa poroiksi. Tuhkakin haihtuu tuuleen, kun annat menneisyydestä rakennetut uskomuksesi minulle puhdistettavaksi. Katsomalla rohkeasti ja avoimesti menneisyyttäsi – heinäkasaasi - annat itsellesi anteeksi ja saavut kotiin: Rakkaudeksi, joka ei koskaan ole jättänyt sinua. Rakkaudeksi, joka katsoo myötätunnolla jokaista, joka edelleen on egon ohjaaman persoonansa vanki. Rakkaudeksi, joka tunnistaa jokaisen heinäkasan alla piilevän Rakkauden, joka kutsuttaessa tulee ja auttaa näkemään persoonan kuoren läpi. Rakkauden, joka laajenee kun kysyjä luovuttaa kuorta ylläpitävät uskomukset ja ajatuksen Rakkauden valoon.

Ystävänsä sanat korvissaan Petrus nukahti onnelliseen uneen. Uusi uni oli kuitenkin erilaista kuin mikään aiempi. Se ei ollut enää unohduksen unta vaan heräämistä Todellisuuteen, jota täyttymättömät toiveet eivät enää päässeet varjostamaan. 

Varjot katoavat - herään Todellisuuteen