Joulun valo

Joulukuisen päivän hämärtyessä iltaan..

​Joulukuisen päivän hämärtyessä iltaan tuntuu hyvältä upota sohvan pohjalle ja antaa hämärästä kumpuavien ajatusten nousta esille. Joulu on valon juhla, jota täällä Pohjolassa kuitenkin vietämme vuoden pimeimpään aikaan. Lohduttaudumme toteamalla, että valon kokeakseen täytyy olla kokemus myös sen vastakohdasta, pimeydestä. Myös totuudesta sanotaan, että se on valoa. Henkisten lakien mukaan ei totuudella kuitenkaan ole vastakohtaa ja se on muuttumaton. Vastakohdat elävät ainoastaan dualistisessa maailmassa, joka puolestaan muuttuu koko ajan.

Hiljennyn kuulemaan, että joulu on ikuisen valon, rakkauden juhla jota vietämme vastakkaisuuksien maailmassa. Hiljentyessäni koen, että tässä valossa vastakkaisuudet lakkaavat olemasta. Matkani johdattaa minut aina Aatamin ja Eevan paratiisiin asti. Rakkauden valossa sen portti avautuu minulle.

Uteliaana käyn sisään. Portista sisään astuessani kohtaan heidät, ja samassa kammottava syyllisyys iskee minun kuin veitsi sydämeen. Ihmettelen mistä on kysymys ja oivallan, että astuin rakkauden portille erillisyyden usko sydämessäni. Uskoin kohtaavaani kaksi erillistä ihmistä ja koska tämä uskomus oli peräisin mielestäni, niin myös näin mieleni kuvan. Kuva johdatti minut syyllisyyden juurille, uskoon ikuisesta paratiisista karkottamisesta. Vaikka portista sisään astuessani toivoin kokemani paratiisimaisen rakkauden, ei alitajuiseen mieleeni piiloutunut syyllisyys ja erillisyyden uskomus antaneet siihen mahdollisuutta.

​Pettyneenä jätin paratiisin. Se ei ollut vastannut odotuksiani vaan päinvastoin tuntui siltä, että minua oli petetty ja huijattu. Annoin petetyksi ja huijatuksi tulemisen tunteille luvan tulla ja olla. Hyväksyvässä mielentilassa rauhoituin ja saatoin asettua ikään kuin sateenkaaren päälle ihmettelemään ja katselemaan: kas tällaista tänään. Aikani katseltuani lähetän Tuulikille ohjeen: anna anteeksi. Tietoisuuteeni tiivistyy taas Tuulikkiin ja huomaan noudattavani ohjetta. Mieleeni palautuu lukuisia tapahtumia lapsuudesta ja nuoruudesta, jolloin olin kokenut tulevani petetyksi tai huijatuksi. Näyttämöpaikalle palattuani huomaan, kuinka monia erilaisia uskomuksia näissä tilanteista oli syntynyt. Uskomuksia, jotka myöhemmin olivat lähteneet ohjaamaan elämääni ja todistamaan uskomukseni oikeiksi.

Sateenkaarelta näin pienen lapsen, jolla hylätyksi tulemisen pelossa ei ollut ollut mahdollisuutta ilmaista itseään ja tulla kuulluksi. Nyt lapseni antoi itselle anteeksi, että oli unohtanut olevansa rakkaus. Tässä unohduksessa oli syntynyt uskomuksia, jotka hän nyt saattoi antaa anteeksi itselle.  Samat uskomukset ja unohduksen hän antoi anteeksi myös tapahtumahetkien henkilöille. Ja kun hän tämän jälkeen tarkasteli elämänsä valkokangasta uudestaan, hän huomasi että kokemukset olivat ainoastaan hetkellisiä erehdyksiä, joista uskomusten voimasta oli tullut todellisen tuntuisia.

Mieli keventyneenä rohkaistun ja lähestyin paratiisin porttia uudestaan. Astuin odottavan uteliaana ja viattomana sisään ja hämmästyin näkemääni. Olin saapunut suuren peilisaliin ja minne ikinä katseeni kääntyi, näin oman itseni; monistuneena tuhansiksi ja tuhansiksi itseä heijastaviksi kuviksi. Kaikki vaikutti niin satumaiselta, ilo ja nauru suorastaan täyttivät minut. Ja mikä hämmästyttävintä: en ainoastaan kuullut nauruani, joka tuntui kasvavan ja täyttävän koko peilisalin, vaan tiesin olevani itse nauru.

​Olin kohdannut Aatamin ja Eevan itsensä, itsessäni. Tiedostin, että kaiken näkemäni lähteet ovat mielessäni. Erillisestä mielestäni heijastin erillisyyden kokemuksia, jin ja jang, sinun ja minun maailmaa. Mutta kun valitsen toisin, on lähteenä ykseys ja saan kokea erillisyyden unen haihtumisesta syntynyttä riemua ja naurua. Minä olen Aatami ja minä olen Eeva, joulun sanoma on meissä kaikissa. 

Joulun iloa ja valoa toivottaen

​Tuulikki