Maailaman tärkein tehtävä: anteeksianto

Yön hiljaisuus herättää minut. Mieleni on levoton ja tunnen, että valveillaoloaikana minulta on jäänyt asioita käsittelemättä. Päivä oli ollut täynnä toimintaa, joka hiilihappoisen juoman kuplien lailla oli täyttänyt minut – mutta jotain oli kuitenkin jäänyt tyhjäksi.

Tiedostin täyttäneeni päivääni maailman antimilla, jotka yön hiljaisuuden laskeutuessa eivät tuoneet täyttymystä vaan päinvastoin aiheuttivat levottomuutta. Olin unohtanut tärkeimmän: olla omassa keskuksessani. Silloin on oloni maailman kaikista antimista huolimatta tyhjä. Öistä näkymää olohuoneeni ikkunasta katsoessani tiedostan pyrkijän itsessäni – osan joka innostuessaan haluaa täyttää tyhjyyden kokemuksilla, jotta ei joutuisi kohtaamaan tyhjyyttä. Itseään ei pääse pakoon, sen olen oppinut. Se mitä en malta kohdata valveilla ollessani, herättää minut yön hiljaisuudessa. Päivän tapahtumat nousevat tietoisuuteeni yksi kerrallaan. Nyt minulla on tilaisuus kohdata ne uudelleen kaikessa rauhassa ja antaa anteeksi! Olin melkein koko ikäni mieltänyt anteeksiannon tapahtumaksi, jossa minä annan anteeksi tai pyydän anteeksiantoa toiselta ihmiseltä. Jotain, mikä on mielestäni ollut väärin tai loukkaavaa; sana tai teko, joka rikkoo eettisiä sääntöjä. Kunnes oivalsin, että anteeksianto on tekemättömäksi tekemistä. Muistojen pyyhkiytymistä pois mielestä, pois antamista, niin että asia ei enää palaudu mieleeni. Miksi sinun pitää pyyhkiä muistoja pois mielestäsi, kysyi hyvä ystäväni. Eivätkö muistot ole juuri sitä, mistä me ihmiset elämme ja jotka tekevät meidät onnelliseksi?

Hyvä kysymys, miksi? Maailmani on mieleni heijaste, joka helposti sokaisee minut. Olen luonut havainnoilleni merkityksiä ja saanut kokemuksia, jotka ohjaavat minua projisoiden menneisyyttä tulevaisuudeksi. Ne estävät minut kuulemasta ja noudattamasta sisimpäni ääntä; minulle yksilöitynyttä sisäistä viisautta, joka aina tietää mikä minulle on parhaaksi ja huolehtii minusta, pyyteettömästi, mitään kyselemättä ja kyseenalaistamatta. Antaessani anteeksi teen tilaa sisäisen viisauden ohjaukselle. Silloin olen samanaikaisesti sekä tyhjä että täynnä – enkä koskaan yksin! Tyhjä maailmalle antamistani merkityksistä ja täynnä sisältäni kuplivaa onnea ja iloa. Sellaista, mitä mikään ulkopuolellani näkemä tai kokema ei koskaan voi antaa. Niin kauan kuin onneni riippuu omista tai toisten tekemisistä, saavutuksista ym., olen niistä riippuvainen ja onneni on sidoksissa ”saavutusteni” pysyvyyteen. Minun ei tarvitse huolehtia asioiden oikeellisuudesta tai oikeudenmukaisuudesta. Minun tehtäväni on luottaa ja antaa ohjat sisäiselle viisaudelleni. Silloin olen aina oikealla tiellä ja toimin kaikkien parhaaksi.

Siksi anteeksianto on tärkein tehtäväni maailmassa. Olen maailmassa antaakseni anteeksi. Anteeksi kaiken sen, mihin minulla on tarttumapintaa. Maailma ja ihmiset heijastava minulle kaiken, jatkuvasti, ilman että minun tarvitsee etsiä anteeksi annettavaa. Tarttumapintani vetää sen puoleensa, aina uudelleen ja uudelleen, kunnes olen antanut anteeksi.

Kuulen itseni toistavan yhä uudelleen ja uudelleen: annan anteeksi, minä rakastan sinua. Tunnen, kuinka yön hiljaisuus alkaa sulkea minua syliinsä. Mikä ihana täyttymys, kun mieli tyhjenee. Minun ei tarvitse etsiä rauhaa. Se täyttää minut – kun annan anteeksi. Vaivun uneen ja herään; aina uudelleen ja uudelleen – kunnes olen herännyt.