Mustassa kuilussa

Ote luvusta

SINULLE JA TEILLE YSTÄVÄNI JA RAKKAANI, JOIDEN NIMET AALLOT OVAT JO HUUHTONEET RANNASTA

kirjassani Silta Erillisyydestä Ykseyteen

Kuilussa

Olen käynyt mustassa kuilussa ja luulen ymmärtäväni, miltä sinusta – teistä on tuntunut. Kun kuiluun putoaa, katoaa kaikki. Mustassa kuilussa ei ole valoa vaan kaikki tuntuu kadonneen iäksi. Siellä ei ole mitään mistä pitää kiinni, ei yhtään kättä kannateltavaksi tai kannattelemassa. Musta kuilu on tunteita vailla oleva alue, jossa ei saa yhteyttä mihinkään, on kuin maa olisi nielaissut oman itsensä. Ainoa, mikä kuilussa elää, on toivottomuus. Te kaikki kävitte siellä kerta toisensa jälkeen, kunnes ette enää jaksaneet ja haitte vapautuksen oman käden kautta.

Ette tienneet, että mustassa kuilussa ollessanne olitte hyvin lähellä vapautusta. Kun uskaltaa jäädä toivottomuuden tunteeseen, kokea sen täysillä, se häviää ja sen alta paljastuu tyhjyys. Kuilun pohjalla oleva tyhjyys pelottaa, koska emme tiedä, kuinka kauan siellä täytyy viipyä tai pääseekö sieltä lainkaan ulos. Kun tyhjyyteen uskaltaa jäädä, tapahtuu ihme: tyhjyys alkaa täyttyä rakkaudella, ihminen saa yhteyden itseensä! Rakkaus ei ole tunne, se on perusolemuksemme, joka vaatii tyhjyyttä ja mielen hiljaisuutta ympärilleen, jotta sen voi kokea. Rakkauden voimasta löytyy usko, joka nostaa kaivon pohjalta takaisin maailmaan. Se on kuin naru, jolla ämpäri nostetaan ylös, kun se on täyttynyt. Jos olemme tarpeeksi rohkeita, pudottaudumme mustaan aukkoon niin monta kertaa, että kokemus mustasta aukosta muuttuu valkoiseksi. Valkoinen sisältää kaikki muut värit, valkoisessa ne ovat yhtyneet yhdeksi valonlähteen heijasteeksi. Silloin myös naru, ämpäri ja nostaja ovat yhtyneet yhdeksi, rakkaus on saanut täyttymyksensä. Erillinen minä ja sen tarina – kärsimys – ovat päättyneet.

Itsensä etsiminen on egon luomasta persoonallisuudesta luopumista. Kuvittelemme olevamme yhtä kuin persoonamme, siitä luopuminen tuntuu pelottavalta ja aiheuttaa täydellisen tyhjyyden tunteen. Tuo tyhjyys on lahja, joka tuo täyttymyksen: rakkauden – todellisen itsemme.

Teistä jokaiselle

Uskoit, että ruumiisi oli itsesi tiellä ja että vapautumalla siitä löytäisit rauhan. Matkasi jatkuu. Sinä elät, vaikka jätit kehosi. Levättyäsi sinulle annetaan uusi mahdollisuus löytää itsesi. Kuolema ei ole loppu, sillä se on uuden alku, jota fyysiseen maailmaan sidottu todellisuus estää näkemästä. Hiekkarantasi oli täynnä kysymyksiä, joihin et löytänyt vastauksia. Laineiden pyyhittyä rannan jäimme ihmettelemään. Olisimmeko ehkä voineet tehdä jotain auttaaksemme sinua? Kohtasimmeko sinua koskaan oikeasti, kun emme kyenneet näkemään tuskaasi? Herkkä, hymyilevä olemuksesi petti meidät kaikki. Emme aavistaneetkaan, mikä kärsimys sen taakse kätkeytyi.

Emme kuulleet avunhuutoasi. Emme tunnistaneet rakkaudenpyyntöjäsi, kun olit naamioituneena alkoholiin tai lääkkeisiin. Emme ymmärtäneet yhteydenkaipuutasi, kun etsit sitä huumeista. Ihmettelimme, miksi äärimmäisyysilmiöt kiehtoivat sinua, miksi et voinut tyytyä tavanomaiseen? Ihailimme lahjakkuuttasi ja herkkyyttäsi nähdä asioita. Meidän silmissämme olit hieno, luova ihminen.

Hetken luulimme, että jos olisimme kyenneet antamaan sinulle sen mitä etsit, niin olisit jäänyt luoksemme. Moni meistä ajatteli, että olisimme voineet löytää sinulle fyysisestä maailmasta jotain, mikä olisi pitänyt sinua elämässä kiinni. Olit kadottanut avaimet ja etsit niitä varjosta. Kuvittelimme, että kykenisimme auttamaan, mutta omalta varjoltamme emme mekään kyenneet näkemään. Varjosi piteni pitenemistään, kunnes se peitti alkulähteensä niin, että et tunnistanut enää sen olemassaoloa. Et nähnyt, että avaimet olivat sinulla.

Kaipuu

Jäimme kaipaamaan sinua, meillä on sinua ikävä. Melodiasi ei ole kuitenkaan kadonnut vaan soi meissä yhä. Se soi kirkkaammin ja kauniimmin kuin täällä ollessasi, jolloin riitasoinnut peittivät sen alleen. Melodiastasi tunnistan sinut edelleen. Kun illan tummetessa katselen tähtikirkasta taivasta, kuulen sinut. Suljit flyygelisi kannen ja kuvittelit sammuttaneesi sävelesi. Erehdyt. Vaikka kansi on kiinni, ei sävelesi ole kadonnut mihinkään. Se on sama kuin jos väittäisit radion suljettuasi musiikin kadonneen. Kanavasi vain on nyt toinen, ja minun on virittäydyttävä kuullakseni sinut. Anteeksiantomme vapauttaa ja yhdistää kanavamme yhdeksi.