Viulun soittaja kadulla

Osa I

Vatsassani kihelmöi epämukavasti ja palleassa oli ikävää painetta – tällaiseen tuttuun tuntemukseen havahduin muutama päivä sitten. Pallean ja alavatsan reagointi pelkoon on minulle tuttuakin tutumpaa, silti en päässyt heti kiinni siihen, mitä ne halusivat minulle tällä kertaa viestiä.

Oloni tuntui sietämättömältä ja mieleni teki syyttää muita ihmisiä tuntemuksistani. Havahduin jälleen kerran tarpeesi hallita muita ihmisiä ja heidän mielipiteitään, ne tuntuivat oleva uhka toivomieni asioiden toteutumisille. Aamuyön tunteina itseni kanssa työtä tehdessäni oivalsin pelkoni olevan epäilyä siitä, olenko tehnyt oikeita ratkaisuja. Pelkäsin tehneeni päätöksiä, jotka estäisivät elämääni toteutumasta toivomallani tavalla.

Epäilijä minussa on sisäinen sabotööri, jonka toiminta perustuu egolliseen, erillisen mieleni tarpeeseen hallita. Sabotööri minussa herää, kun mieleni sitoutuu tiettyyn lopputulokseen: joko sen syntymiseen tai ylläpitoon. Nakertajat ovat mieleni loisia – ne ovat epäilevistä ajatuksista täyttyvä mieleni. Kun olen kuvitellut muuranneeni taloni ja sen olevan valmis, aktivoituvat sisälläni olevat nakertajat. Ne ilmestyvät kuin tyhjästä, juuri kun kuvittelen taloni saaneen lopullisen muotonsa. Olen yrittänyt päästä loisistani eroon torjumalla ne, tuloksena loisten polttavalta tuntuva liimautuminen iholleni. Kerta toisensa jälkeen olen joutunut kyseenalaistamaan egolliset ajatukset ulkopuolellani olevasta muusta ja muista, joiden koen murentavan taloani. Ja yhä uudelleen ajatukseni muista palautuvat itselleni.

Oikea ja väärä

Oikea ja väärä ratkaisu ovat mielen tuotteita: mieli haluaa verrata ja projisoida menneisyyden kokemuksia tulevaisuuteen ja löytää sitä kautta ratkaisun.  Mieleen sitoutunut ihminen ajattelee itse tekevänsä ratkaisut sen sijaan että näkisi, että ratkaisut tapahtuvat hänessä. Hengittäessämme meidän ei tarvitse miettiä hengitämmekö vai emme, sillä hengitys tekee sen puolestamme ja hengittää meissä. Kun teemme jonkin asian kanssa työtä, teemme työtä itsessämme ja kun olemme saaneet puhdistettua esteet pohtimamme asian tieltä, kirkastuu fokus ja elämä meissä ohjautuu niin, että ratkaisut löytyvät kuin itsestään ja asiat alkavat tapahtuvat. Hallitsemisen tarve on inhimillistä, jatkuvasti muuttuvassa maailmassa se luo kuvan turvasta. Kun asiat sujuvat mielemme mukaisesti, kuvittelemme hallitsevamme niitä. Kun jokin menee niin sanotusti pieleen, kuvittelemme menettäneemme hallinnan ja alamme torjua asioita tai ihmisiä, joiden koemme olevan esteitä. Hallitseminen on työlästä ja väsyttävää. Hallitsemisen tarve perustuu pelkoon hallinnan menettämisestä. Se sitoo energiaa ja estää ihmistä olemasta yhteydessä omaan keskukseensa. Ympärillämme olevat ihmiset toimivat ja reagoivat joka tapauksessa meistä riippumatta ja jos toiveemme ovat sitoutuneet heidän tekemisiinsä, yritämme tahtomattamme hallita heitä ja lopputulosta. Toiset ihmiset eivät kuitenkaan ole este, vaan oma mielemme ja ajatuksemme toisista ihmisistä.

Oman mielemme kirkastaminen on työtä, joka selkeyttää elämän. Silloin elämä alkaa elää meissä, asiat tapahtuvat virrassa. Virrassa elävä ihminen on luova ja vapaa, koska hänen mielensä ei sitoudu lopputulokseen, se kyllä pitää huolta itsestään: lopputulos syntyy automaattisesti tekemisen seurauksena.

Vaikka itse tiedostan vastausten ja ratkaisujen löytyvän sisimmästäni, havahdun usein pelkoon siitä, että kuulenko oikein. Puolitoista vuotta sitten olin saanut sisäisen tiedon, että minä tulisin parantamaan vokaaleihin perustuvalla laululla. Aloin laulaa innokkaasti ja löysin harmonisen laulun kautta vokaalit. Koin vokaalilaulun eheyttävänä ja parantavana, tuntui kuin sieluni olisi saanut hoitoa, mutta ihanista ja avaavista kokemuksistani huolimatta syvällä sisimmissäni tunsin pelkoa. En osannut nähdä itseäni laulajana ja epäilin, olisinko koskaan kykenevä käyttämään laulua parantamiseen.

Viulun soittaja kadulla

Monia oivalluksia tuoneesta vokaalilaulannan aloittamisesta oli kulunut puoli vuotta ja olin saattanut ensimmäisen kirjani, Silta erillisyydestä ykseyteen, päätökseen, kun eräänä kesäiltana etsin hiljaisuudessa jälleen vastauksia kysymyksiini. Tiesin aloittavani uuden kirjan kirjoittamisen, mutta jokin minussa toi ajatuksen, että uutta kirjaa edeltäisi jotakin muuta. Asiaa sisimmistäni tiedustellessani kuulin vastauksen ”Viulun soittaja katolla”. Muutaman viikon ajan pohdin kuumeisesti mitä viulun soittaja katolla voisi minulle tarkoittaa, mutta en löytänyt vastausta. Kunnes erään toisen asian yhteydessä tein nettihaun, joka avasi suureksi hämmästykseni tietokoneen ruudulle näkymän otsikkoon ”viulun soittaja kadulla”, joka viittasi viulisti Teemu Kupiaisen samannimiseen kirjaan. Tilasin kirjan, joka kuvaa akateemisen viulistin matkoja katusoittajana ympäri maailmaa.  Eräällä matkallaan hän loukkasi kätensä ja kerran hierontapöydällä maatessaan kuuli Ranskan Lourdesin parantavasta energiasta ja vedestä ja päätyi sinne soittamaan. Minäkin olin puoli vuotta aiemmin, hierontapöydällä maatessani, kuullut radiosta harmonista laulusta ja päätynyt samaan kylään opiskelemaan harmonista vokaalilaulua. Matkallani sain kosketuksen Lourdesin ihmeeseen, pyhään Bernadetteen ja hänen tarinaansa. Myös viulisti Teemu oli kokenut Lourdesin ihmeellisen energian.  Lourdesissa soittaessaan hän vapautui kokemukseen, että soitto soi hänessä, hän ja viulu olivat erottomasti yhtä. Kuulijakunnasta, jonka hänen maailman matkoillaan koostui milloin yksinäisestä lehmästä, milloin katulapsista tai konserttisalin yleisöstä, riippumatta hän oivalsi soittavansa aina itselleen. Lourdesin matkallaan katusoittaja parani häntä vuosia vaivanneesta jännityksestä vatsan seudulla. Samalla myös käsi parani. Viulisti oivalsi, että kaikki on jo olemassa meissä itsessämme ja antautumalla soittamiselle musiikki ilmaantui hänen kauttaan. Ovatpa kuulijakuntana katulapset tai konserttisalin yleisö, ilmensi hän soitollaan itseään, jolloin sekä hän että kuulijat yhtyivät musiikin virtaan.

”Olen virta, joka virtaa. Ilmennän itseäni kuin kalliolla seisova mänty. Laajenen ja muutun, luojaani kuunnellen, sen alati soivaa säveltä laulaen. Olen viulun soittaja kalliolla”.

…jatkuu ensi viikolla osassa II