0 Comments
Olen sillalla ja jään kuuntelemaan sisintäni. Hyppään ulos liian lujaa ajaneesta kulkuneuvostani ja pysähdyn hetkeksi. Pysäkille alkaa ilmestyä muitakin matkustajia. He ovat opettajiani, jotka herättävät minut unestani. Havahdun. Huomaan itse kutsuneeni eteeni ilmestyvät ihmiset ja tilanteet elämääni, mikään ei ole sattumaa. On matkani viimeinen iltapäivä vehreällä Atlantin saarella. Oloni on tyhjä. Tyhjyydessä tunnen rauhaa, on hyvä olla. Missä olen? Sillalta näen kastehelmeni, jotka yksi kerrallaan ovat tipahtaneet veteen ja yhtyneet siihen.
Yön hiljaisuus herättää minut. Mieleni on levoton ja tunnen, että valveillaoloaikana minulta on jäänyt asioita käsittelemättä. Päivä oli ollut täynnä toimintaa, joka hiilihappoisen juoman kuplien lailla oli täyttänyt minut – mutta jotain oli kuitenkin jäänyt tyhjäksi.
|
YlläpitäjäTuulikki Harmia-Pulkkinen: AihealueetArkisto
March 2017
|