Runotar havahtui, katseli ympärilleen, ja huokaisi helpotuksesta. Hän olikin vain nähnyt painajaismaista unta, joka aamun ensi säteiden luodessa leikkiään makuuhuoneen seinille alkoi tuntua epätodelliselta ja kaukaiselta. Aamun sädehtivä valo innoitti Runottaren nousemaan ylös vuoteesta – voi kuinka olemassaolo tuntuikaan ihanalta kun painajainen oli väistynyt.
0 Comments
Joulukuisen päivän hämärtyessä iltaan..
Ilman sinua...Olipa kerran päivänsäde, joka ilmensi Lähdettään, Aurinkoa, suurella innolla. Se oli onnellisimmillaan, kun se tunsi olevansa osa lähdettään ja laajenevansa joka kerta, kun se pienenä säteenä sai ilmentää suurta Itseään. Vaikka se oli pieni, tunsi se olevansa suuri ja voimakas, koska se oli niin kiinteä osa Lähdettään. Se oli Yksi! Itse asiassa se tunsi aina laajenevansa kun se loi Lähteessään ja ilmaisi sitä. Ei ollut mitään mikä olisi tehnyt siitä huonomman, heikomman, pienemmän, tarpeettomamman tai arvottomamman kuin sen Lähde oli.
|
YlläpitäjäTuulikki Harmia-Pulkkinen: AihealueetArkisto
March 2017
|